torstai 28. heinäkuuta 2016

Mistä koostuu täydellinen kesäpäivä?

Viikko hiljaiseloa takana. Viikko lomaa takana. Vajaa kaksi viikkoa vielä edessä. Onneksi. Aika on nimittäin mennyt älyttömän nopeasti! Kuten aikaisemmin kerroinkin, mulla ei mitään mahtipontisia lomasuunnitelmia edes ollut. Tässä on kuitenkin viikon sisään juhlittu syntymäpäiviä, oltu rannalla, käyty Suomenlinnassa sekä mökkeiltykin. Enimmäkseen on kuitenkin ihan vain oltu. Nukuttu pitkään, valvottu myöhään ja chillailtu ulkona kuin sisälläkin. Tänään sattui sateinen ilta helleputken päätteeksi, niin ajattelin avata koneen ja tulla kertomaan vähän kuulumisia. Luvassa on kuvia eilispäivän superrentouttavalta mökkireissulta, johon päivä ei olisi voinut olla täydellisempi!

Aamupäivällä mut noukittiin kyytiin ja suunnattiin ruokaostosten kautta Lohjalle mökille, jota kyllä itse kuvailisin ennemminkin huvilaksi. Sen käsittämät mukavuudet soisi kyllä omaankin loma-asuntoon sitten joskus! Koska ilma oli helteinen, olisi ollut lähestulkoon laitonta tehdä muuta kuin maata aurinkotuolissa ja lillua uima-altaassa. En ole muuten tänäkään vuonna heittänyt vielä talviturkkia kuin uima-altaassa (jossa 25-asteista vettä), mutta lupaan kyllä hoitaa senkin homman vielä loman aikana!






Hullaannuin muuten Citymarketin kesäjuomatarjonnasta tai oikeastaan siitä, kuinka paljon kaikkia houkuttelevia uutuuksia hyllyssä olikaan, sillä jos totta puhutaan, niin en ole alkoholihyllyillä vieraillut kovinkaan montaa kertaa tänä vuonna. Päätettiin sitten maistaa niitä "kaikkia yksi" -periaatteella ja uusia suosikkeja löytyikin tosi paljon. Kyllä kelpasi palvoa aurinkoa, kun käsillä oli kylmä virkistävä juoma ja siihen kylkeen vielä suomalaiset mansikat, pensasmustikat ja herneet (okei, ite en tykkää herneistä, mut kaverin mielestä oli hyviä).



Päivän toinen agenda oli käydä veneilemässä. Huvila ei itsessään sijainnut järven rannalla vaan mäen päällä, mutta kun sieltä laskeutui alas, löytyi rantaviivalta toinen perinteisempi mökki sekä laituri, josta päästiin hurauttamaan veneellä pikkurundi Lohjajärvellä ilta-auringossa. Tilda oli tietenkin tottuneena laivakoirana mukana menossa! Vitsit niitä maisemia (joita on mahdotonta taltioida yhtä vakuuttavina filmille)! Täytyy sanoa, että Suomi on kyllä kaunis maa!





Kun rantauduttiin veneilemästä, niin nälkä oli jo ihan kiljuva. Mikään ei kuulu oleellisemmin mökkeilyyn kuin grillaus, niimpä pistettiin hiilet tulille ja lihat tirisemään. Illan menuuhun kuului naudan entrecotea, täytettyjä herkkusieniä, vihreää parsaa, bearnaisekastiketta ja rucolasalaattia. Taivaallisen hyvää!




Iltaa tarkeni istua vielä pitkään ulkona ja juttua kaikesta maan ja taivaan välillä riittikin viinipullon kera myöhään yöhön. Tällaista on mun mielestä mökkeily parhaimmillaan. Tosin komboon voisi lisätä vielä saunan, paljun ja karaoken, mutta ne jääköön ensi kertaan. Lopputulema: yks parhaista päivistä pitkään aikaan! Seuraavan kerran pääsen muuten mökkeilemään ensiviikolla, kun suunnataan ystäväni mökille Anttolaan. Kyseessä on vähän perinteisempi mökki, jossa päästään varmasti todenteolla nauttimaan luonnosta ja rauhasta. Can't wait!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Summer Makeup

Kesä: kirkas valo ja päivettynyt iho. Olosuhteet vaativat tai oikeastaan sallivat totutusta poikkeavia kosmetiikkatuotteita ja meikkirutiineja. Tosiaan kesällä pärjää vähemmällä meikillä ja ainakin itse haluan pääasiassa heleyttää ihoa ja taikoa raikkaan lookin. Eikä aurinkosuojaa tule tietenkään unohtaa!

Listasin 5 kosmetiikan luottotuotettani, joita suosin kesäisin. Seuraavien lisäksi käytän meikissäni peitevoidetta silmien alla ja kulmaväriä, jotka ovat käytössä talvellakin, joten jätin ne suosiolla listan ulkopuolelle. Ja jokuhan voi olla vielä niin onnekas, ettei ole edes mitään peitettävää ja omistaa luonnostaan tummat ja tuuheat kulmat, niin silloin pärjää varmasti näillä viidellä tuotteellakin.




Ihon kosteutuksen jälkeen ilmeeni pehmentää Lumenen CC-voide eli color correction cream, joka toimii pitkäkestoisena pohjustus- ja meikkivoiteena samalla heleyttäen ihoa. Se siis tasoittaa ihonsävyä peittäen pieniä virheitä jättäen kevyen ja luonnollisen lopputuloksen. Tuotteessa on samassa suojakerroin 20, joten erillistä aurinkosuojavoidetta ei tarvita! Tällä hetkellä mulla on ollut käytössä kolmesta värivaihtoehdoista keskimmäinen eli Medium, mutta ihoni kaipaisi kyllä jo tummempaa tuotetta, joten voisin päivittää päivettyneemmälle iholle sopivaan Deep -sävyyn.


Koska otsani ja ohimoideni iho on hyvässä kunnossa ja väriltään tasaista, en levitä alueille ollenkaan CC-voidetta. Sen sijaan sipaisen NYX -merkin tummaa korrostusväriä sävyssä CW07 tan/bronze korostamaan kasvojeni reunoja. Se levittyy todella tasaisesti päihittäen tarkoitukseen tavallisemmin käytetyt puuterimaiset tuotteet, jotka ainakin itselläni tuppaavat joko paakkuntua jo levittäessä tai vähintään päivän myötä. Tässä tuotteessa ei myöskään ole mitään hohtoa tai glitteriä (kuten monessa aurinkopuuterissa), joten sillä saa aikaan luonnollisen näköisen päivetyksen.


Kun kuitenkin haluan lisätä hohtoa tiettyihin kohtiin kasvoja, on We Care Iconin Heart Luminizer korostuspuuteri tarkoitukseen juuri sopiva! Levitettynä poskipäiden alle se tuo tervettä hehkua ilman glitteriä korostaen samalla poskipäitä kauniisti!


Kesällä hempeät tai raikkaat huulipunat ovat kiva lisä ilmeeseen, mutta yleensä huulille tulee levitettyä vain huulirasvaa. Tunnen oloni nimittäin varmemmaksi ihan vain luonnollisessa huulilookissa! Pari suosikkia huulirasvoista on löytynyt aikojen saatossa, mutta kesälle juuri sopiva on ihanan silkkisen tuntuinen ja miellyttävän tuoksuinen Acon Sun Lip Balm, jossa on suojakerroin 30!

Kokemuksesta kerron, että huulet kannattaa aina muistaa suojata auringolta! Itsehän lähdin viimeksi Malagasta kotimatkalle alahuuli turvonneena kaksinkertaiseksi, sillä edellisenä päivänä en ollut muistanut lisätä huulirasvaa. Voin kertoa, ettei tuollainen huulitäyte todellakaan sopinut mulle, joten eipähän tarvitse ainekaan niitä koskaan testata, haha!


Jos huuliin ei tule usein levitettyä väriä, niin silmiin tulee! Luomille sipaisen yleensä vaaleanbeigeä kevyesti kimaltavaa luomiväriä tervehtimään auringonsäteitä. Oon todennut että luomiväri on aina parmpi vaihtoehto kuin ei luomiväriä, sillä sen avulla meikkivoide tai muu vastaava ei keräänny luomivakoihin ja look pysyy virheettömänä pidempään. Viva la Diva NUDIE two luomiväripaletissa on juuri mieltymyksieni mukaisia sävyjä, jotka levittyvät hvyin ja pysyvät pitkään siitäkin huolimatta, että kyseessä on ns. halppismerkki. Paletista löytyy eri tilaisuuksiin sopivia värikakkuja mattana kuin kimaltavanakin. Sen avulla loihtii tarvittaessa myös vähän tummemman silmämeikin tai korostaa vain vähän luomivakoa astetta tummemmalla sävyllä pohjavärin lisäksi. Muuten käytän silmissä vain alaripsiväriä (tosin välillä sitäkään ei tarvita), sillä volyymiripset ovat näyttävät sellaisenaan!



Ps. Tänään alkaa mun kolmen viikon loma! Oon niin innoissani, helteet täältä tullaan! :))

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kun et keksi mitä treenaisit

..niin tämä treeni pelastaa! Kesän ajaksi on ryhmäliikuntatarjonta vähentynyt tuskallisen paljon, eikä mulla olekaan enää kuin kahdelle arkipäivälle joku hyvä tunti sopivaan aikaan. Koska punttitreenejä en jaksa hangata hirveän monena päivänä ja kaipaan sykettä nostattavaa tehokasta liikuntaa, mutta juokseminen ei kiinnosta, niin ratkaisuksi olen kehittänyt seuraavan treenin. Se on äärimmäisen yksinkertainen ja tarjoaa rasitusta koko kropalle. Lisäksi sitä on helppo varioida mieleisillä liikkeillä.

Liikkeitä on 8 ja kierroksia on 3. Kierrosten välissä pidetään muutaman minuutin pituinen tauko sykkeen laskemiseksi, mutta muuten liikkeet tehdään putkeen. Niissä vuorottelevat rauhallisemmat ja aktiivisemmat liikkeet. Alkuun tulee lämmitellä hyvin, niin ei tule revähdyksiä.

Jokaisen liikkeen pituus on 60s

Liikkeet:

1. Hauiskääntö käsipainoilla
2. X-hypyt
3. Ojentajadippi penkin päältä suorin jaloin (video)
4. Kyykkyhypyt (video)
5. Pystypunnerrus käsipainoilla (video)
6. Lankku vartalonkierroilla (video)
7. Linkkuveitset (video)
8. Etuheilautus käsipainoilla (video) (pidä käsipainot käsissäsi ristissä)

Teen treenin yleensä salilla, jossa käytössäni on valikoima käsipainoja, mutta sen voi yhtä hyvin tehdä kotona, kunhan kaapista löytyy sopivat käsipainot (jaksaa tehdä n. 20-30 toistoa/liike niin, että viimeiset tekevät tiukkaa) ja tukeva tuoli ojentajadippejä varten. Jos painot uupuvat, niin käsipainolliset liikkeet voi hyvin korvata tekemällä niiden sijaan esim. 60s punnerruksia (video), burpeita (video), vuorikiipeilijäliikettä (video) tai käänteistä lankkua lantionnostoilla (video) (pepun voi tuoda ala-asennossa myös ihan käsien väliin niin, ettei se osu lattiaan samalla suoristaen jalkoja)

No excuses ja eikun treenaamaan! :)


Ps. paremman puutteessa vanha kuva, joka todistaa, ettei hauiksen jännittäminen ja kuvanotto onnistu multa samanaikaisesti x)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Paljastuksia itsestäni x15

Tättäräräärärää! Täältä tulee mun blogihistorian 100. postaus! Blogi ei ole ollut pystyssä kauaakaan, mutta se on muuttunut ja kehittynyt sitäkin enemmän. Häpeää aiheuttavat alkuvaiheen surkeilla välineillä otetut ja muokatut kuvat ovat parantuneet jo ihan kivoiksi, joskin valokuvaamisesta mulla on vielä paljon opittavaa. Ulkoasuun on tullut mieleiseni yhtenäinen linjaus ja oma tyyli kirjoittaa on löytynyt. Tiedän millaisia postauksia haluan tehdä ja jopa jo vähän millaisia te tykkäätte lukea. Blogista kyllä huomaa aika selkeästi mistä olen ollut milloinkin innostunut. Omat vaiheensa ovat niin kauneudelle, ruoalle, sisustamiselle, treenaamiselle, diettaamiselle kuin matkailullekin. Tosin tällä hetkellä ei ole havaittavissa innostusta mitään tiettyä asiaa kohtaan, joten ajattelin samalla kysyä, että mistä aiheista lukisitte mielellänne ja olisiko jopa jotain postaustoiveita? :) Kuulen mielelläni kaikki ideat ja ne voikin kommentoida suoraan postauksen alle!

En halunnut pyhittää sadatta postauspaikkaa millekään tietylle aiheelle, niimpä julkaisun sisältönä paljastan 15 outoa faktaa itsestäni! Musta on aina ollut mukava lukea niitä muiden blogeista ja katsoa samaistuuko itse kuinka moneen. Toivottavasti jostain on hauska tehdä samaa tätä paljastuspostausta lukiessa!

Nyt niihin faktoihin:

Sanoisin olevani meteopaatti. Sää nimittäin vaikuttaa hyvin merkitsevästi mielialaani: sateella olen helposti mieli maassa, kun taas auringon paistaessa on mieli kepeä ja energinen. Kylmyys ja viima saavat mut suorastaan vihaiseksi.

Mun hampaissa on täydellinen paikka vadelmansiemenille - vattuja ei voi syödä ilman, että siihen yhteen tiettyyn kohtaan jää siemen jumiin! Eikä se myöskään taho lähteä millään irti. Päivittäin vadelmia syövänä hiukan ärsyttävää.

Mun toinen jalka on puol kokoa isompi kuin toinen, että hurraa vaan sopivien kenkien metsästykselle!

Oon allerginen kaikelle, mitä maasta kasvaa. Toisina vuosina ei ole tullu mitään oireita, kun sitten toisina on aivan karmeat siitepölyoireet. Tänä keväänä astmapiippu, allergialääke, Duact, nenäsumute ja silmätipat olivat vähän liiankin tuttuja, mutta nyt on onneksi helpottanut!

En oo koskaan lasketellut. Kukaan ei vienyt lapsena ja eihän sitä sinne enää tässä iässä kehtaa lähteä opettelemaan (vai kehtaisiko?)

Edelliseen liittyen en tykkää mistään, mitä en osaa. En oo maailman pitkäjänteisin harjottelemaan. Esim. kokeilin nousta käsien varaan osana kehonpainoharjottelua ja kun ei onnistunu ekalla kerralla niin "ihan tyhmää, en tee" - toki osasin myös nauraa itselleni :D

Mulla ei oo ongelmia kestää omia sotkujani, mutta muiden sotkut ärsyttää.

Jos pidän hiukset auki, olen haromassa niitä koko ajan. Tylsän hetken vakihommaani on myös etsiskellä niistä kaksihaaraisia ja leikellä (tai repiä..) niitä pois.

Pelaan myös aika paljon erilaisia kännykkäpelejä aina kun on tylsää.. voisi ehkä keksiä jotain kehittävämpää tekemistä? 

Tosin haaveenani on löytää Spyro -pelejä pleikkaykköselle, sillä se oli mun ehdoton lemppari pienenä!
  
Oon hyvin tiedonjanoinen. Jos en tiedä jotain, se pitää ehdottomasti selvittää! Näin ollen googlaan paljon!

Oon myös kova vertailemaan tuotteita ja hintoja sekä hyödyntämään tarjouksia, sillä en halua maksaa turhasta.

Mutta kun löydän jotain kivaa (varsinkin tarjouksesta), pystyy aivoni synnyttämään pakottavan tarpeen salamannopeasti ja sitten se on menoa. Terveisin: En etsinyt enkä tiennyt tarvitsevani Steve Maddenin korkokenkiä, mutta tilaustiedot oli syötetty hyvin nopeasti. (sormet ristissä, että pysyvät jalassa, kun on tuo mainitsemani jalkaongelma..)

En siedä syömisääniä, varsinkaan mitään maiskutusta, mutta en myöskään ihan tavallista pureskelua ja nielaisun ääntä. Pyrinkin aina laittamaan musiikkia ruokailun taustalle :D

Rakastan eläimiä ja niistä kaikista söpöimmät saa aina kovakouraisimmat paijaukset, kun vain yksinkertasesti tekisi mieli rutistaa niitä! Hampaiden välistä tulee vaan sähistyä niille "voivoi kun sinä olet NIIN ihana" samalla kun pitää poskista kiinni tms.. Tiedän et muutkin tekee tätä, mistä ihmeestä se johtuu? :D


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Summer so far!

Tulossa siis kesämenoni koostava kuvamuotoinen postaus, jonka otokset on suurimmaksi osaksi kaivettu puhelimeni kätköistä! Lasken kesän alkaneen kesäkuusta, jolloin ensimmäisenä ohjelmassa oli pitkään odotettu lomaviikko Espanjassa, joista voi lukea täältä, täältä, täältä sekä täältä ja vähän täältäkin, hehe.

Sen jälkeen on työviikot jatkuneet, joten olen keskittynyt elämään viikonloppuisin. Tai kyllä arkeakin voi elämiseksi sanoa, sillä siitähän elämä suurimmaksi osaksi koostuu, mutta arkeen ei paljoa vapaa-aikaa mahdu ja se vähäinen on käytetty lähinnä sen tutun kaavan mukaan: treenit, kodinhoito ja Netflix.

Nyt niihin viikonloppuihin. Kesäkuun toisena viikonloppuna oli firman kesäpäivien aika. Suuntasimme viettämään niitä Tampereelle, jossa majottauduttiin hotelli Tornissa. Päivään mahtui kiertelyä kaupungilla, jota kansoitti lukuisat tapahtumat ja mm. pridekulkue, hotellialottelut laittautuessa iltaa varten, perinteinen tamperelainen illallinen, illanistumista, liikaa drinkkejä, pimeässähohtavaa shampanjaa ja tanssimista klubilla. Oli muuten toinen kerta baarissa tänä vuonna. Edellinen oli firman toisissa juhlissa helmikuussa. Tosin kuvissa esiintyvän vaaleaverikön kanssa juhliminen olisi hauskaa useamminkin! ♥



Seuraavana viikonloppuna ihana äitini tuli kylään. Olin ostanut bussiliput äitienpäivälahjaksi ja kyseessä oli ensimmäinen sopiva ajankohta. Säät eivät suosineet, joten perjantain vietimme sisätiloissa pistäen sushitehtaan pystyyn ja lauantaina suuntasimme perinteisesti Ikeaan sisustusostoksille ja syömään. Sillä kertaa tarjolla olikin kesäbuffet Ikealle tyypilliseen huokeaan hintaan. Maistui kyllä, kummatkin!



Sitten seuraavana viikonloppuna olikin jo juhannus, joka taantui city-merkkiseksi, sillä ei keksitty J:n kanssa mitään ohjelmaa kehä kolmosen ulkopuolella. Kävimme kuitenkin lauantaina, sinä ainoana päivänä kun kesä näyttäytyi, Oittaalla ottamassa aurinkoa ja syömässä. Käveltiin vielä aikamme kuluksi sieltä kotiin ihan kohtuullinen lenkki. Muuten nautittiin hyvästä ruoasta ja tein perinteistä juhannusjälkkäriä eli mustikkakukkoa, joka nautittiin vaniliajäätelön kera. Menee muuten mun jälkkäreiden top3:een heittämällä!







Kesäkuun vika viikonloppu olikin varattu Tukholman risteilylle, jonka terveiset voi vilaista täältä!

Viime viikonlopun vietin J:n kanssa ihan pääkaupunkiseudulla, eikä siihen ollut suunniteltu mitään erikoista, mitä nyt yksi peruuntunut Turun reissu, mutta ei siitä sen enempää. Onneksi Helsingissäkin oli hyvä sää ja tekemistä löytyi helposti. Käytiin Vapianossa salaateille, jonka jälkeen kierreltiin Helsingin rantoja piipahtaen mm. Kauppatorilla, Eiran rannassa Helsingin jäätelötehtaan jäätelöllä (suuri pettymys!) sekä ihmettelemässä menoa Löylyssä.

Illaksi suunnattiin puistoon istuskelemaan musat ja sitruunanmakuiset Hoochit (paras juoma mitä tiedän!) mukana. Sade tosin ylätti meidät hyvin pian, joten siirryttiin sisään pizzan ja Netflixin pariin. Sunnuntaina oli suuntana taas Ikea, kun oli pari pikkuhankintaa, mihin sadesää antoi hyvän syyn. Ilmassa oli pieniä sairastelun merkkejä, joten treenit ja dietti saivat jäädä viikonlopun osalta suosiolla (kuten noista ruoista saattoi ehkä arvata..). Sen sijaan nyt uusi ruokavalio on jo täyttähäkää käynnissä!




Ensi viikonloppuna olisikin sitten vuorossa kaverin synttärit ja sitä seuraavana omat 25-v synttärit, joten ohjelmaa riittää ja varmasti tulee taas mukavia juhlia! Lisäksi mun varsinainen kesäloma (3 viikkoa) alkaa jo ensi viikon keskiviikkona, eikä mulla ees ole mitään lomasuunnitelmia! Apua, mihin tää aika menee!

Onko muut kerenneet toteuttaa jo kesäsuunnitelmiaan? Eikö tunnukkin, että kesät menee joka vuosi nopeammin ja nopeammin? Eli siis sanomani on: muistakaa nauttia! ♥

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Lomakilojen karistus alkakoon!

On tullut aika. Aika tarttua taas itseään niskasta kiinni. Vapaasyöminen on kestänytkin jo Espanjan loman yli ja kuukauden päivät sen jälkeenkin. Lopputulos? Noh nyt mulla on 3,2kg enemmän tiputettavaa kuin silloin kun viimeksi aloin dietille. Yhteensä olen napannut 5 viikossa reilut 5kg elopainoa. Hyvä suoritus energianvarastointijärjestelmä, hyvä suoritus!

Huhtikuu: tavoite -5kg
Heinäkuu: enää 8kg jäljellä

En kestä itteeni xD

Noh, olin kyllä valmistautunutkin lisäkiloihin, mutta en uskonut, että niitä siunaantuisi näin paljon. En anna niiden tosin haitata, sillä tarkoituksenani on nujertaa niistä jokainen! Siihen saankin onneksi vielä apua terveellisten elämäntapojen lähettiläältä ja varsinaiselta himoliikkujalta, ryhmäliikuntaohjaaja ja personal trainer Aino Rouhiaiselta, jonka mielenkiintoisia ja hyödyllisiä juttuja voi seurata Ainon tarinoita treenaamisesta -blogissa. Aino on perehdyttänyt ja tsempannut ihmisiä liikunnan ja ravinnon saralla ennenkin, mutta nyt hän on kehittänyt varsinaisia liikunta- ja ruokaohjelmia asiakkailleen erilaisiin tarpeisiin. Niitä voi tutkailla ja ostaa täältä.

Itse sain noudatettavaksi ohjelmista BIKINI BODY BOOTCAMP VOL.2 ruokavalion, joka on räätälöity painoni mukaan. Ohjelman sisältämiä treenejä mulla ei ole käytössä, sillä hyödynnän mieluusti edelleen Elixian tuntitarjontaa. Treenini tulevat kulkemaan viikoittain niin, että viikkoon sisältyy vaihdellen:

2 x kovasykkeistä kiertoharjoittelua
1-2 x spinningiä/juoksulenkkiä
1-2 x cardiosteppiä/hikijumppaa
1-2 x salitreenejä (selkä+olkapäät / pakarat)
1 x lepopäivä

Lisäksi käyn päivällä ruokatauoilla 30min kävelyllä tai poljen kuntopyörää matalilla sykkeillä 5 kertaa viikossa.

Tähän treenimäärän olenkin jo tottunut, mutta sen sijaan ruokavalio tulee varmasti pistämään koville. En tykkää tehdä eväitä mukaan, sillä ruoka on parasta heti tuoreeltaan, mutta nyt on kyllä pakko opetella taas mealpreppaamaan. Bikini Body Bootcampin ruokavalio on onneksi todella monipuolinen ja siinä on paljon maukkaita vaihtoehtoja aterioille, joten siihen tuskin heti ainekaan kyllästyy! Lisäksi kasviksia saa syödä aika vapaasti, joten mahansa pitäisi saada täyteen!

Aloitan ruokaohjelman noudattamisen huomenna ja raportoin sitten tänne sen etenemisestä ja tuloksista! Kuten aikaisemman Fitfarmin diettini lopputulemissa totesinkin, niin seuraavan kerran kun ryhdyn pudottamaan tavoitteellisesti painoa, haluan tehdä sen positiivisen kautta enkä hampaat irvessä väkisin, niimpä uskon tämän minulle räätälöidyn, mutta vähän väljemmän dietin sopivan itselleni paremmin. Sanon jo heti kättelyssä etten aio kuitenkaan käyttää koko kesää salaattia puputtaen, vaan jos joskus on todellinen syy poiketa ruokavaliosta, niin sen teen, mutta teen sen maltillisesti ja palaan takas ohjelman pariin heti sen jälkeen. Uskon, että tämä auttaa pitämään kortisolit eli stressihormonit kurissa niin, ettei ne jo itsessään pistä kapuloita rattaisiin tiellä kohti slimmimpää vartaloa!


tiistai 5. heinäkuuta 2016

Ruokarakkauteni x5

MANTELIT

Oon yhtäkkiä hullaantunut muutamaan ruoka-aineeseen, joista en ennen edes pitänyt. Aikaisemmin mantelin palankin joutuessa suuhuni mieli teki sylkäistä pois, mutta nyt mantelit ovatkin yhtäkkiä vieneet pähkinöiden kärkipaikan, enkä juuri muita enää syökään! Parhaita ovat kuorelliset miedosti suolatut. Ai ettää ne on niin hyviä! Cashewt sen sijaan ei enää maistukkaan entiseen tapaan.


HUMMUS

Toinen tällainen ruoka-aine on hummus. Juhannukseksi nappasin hetken mielijohteesta purkin mukaan Lidlistä ja voihyväjumalasentään kun se olikin maukasta! Ensin söin sitä juhannusruokien kanssa ja saatoin käydä vielä kauhomassa lusikalla purkista ja sittemmin olen tyhjentänyt purkin tortillalätyille levittäen. Ostin sitten vielä uudemman kerran toisen merkkistä hummusta ja se oli pettymykseksi yhtä pahaa kuin aikaisemmin ajattelinkin. Toisin sanoen vain ja ainoastaan Lidlin Baresa merkkisellä hummuksella on paikka sydämessäni! Suosittelen maistamaan!


Ja ennen kuin kukaan ajattelee mitään mun mieliteoista, niin en ole raskaana! Jatketaan listaa..

JUUSTOT

En ole koskaan ollut mikään juustojen ystävä: syön leipäni mieluiten pelkällä kinkulla ja jälkiruoasta puheen ollen ei juustolajitelma ole saanut aikaan kuin pahan mielen. Ei sillä, etten olisi pitänyt juustojen mausta (tosin pahojakin juustoja on), mutta juustot eivät vain ole tarjonneet mitään suurta makuelämystä. Nyt kuitenkin olen alkanut syttymään niille. Olen ruennut pitämään mausteisimmista juustoista ja kermainen suutuntuma on alkanut ihastuttamaan. Juustotarjotin juhlissa saa jo veden kielelle!


NUTELLA

Ja uskokaa tai älkää, niin aikaisemmin en välittänyt Nutellasta laisinkaan. Laitoin paahtoleipäni päälle mielummin mitä tahansa muuta. Taustalla oli varmasti inho maapähkinää kohtaan. En edelleenkään välitä maapähkinöistä, mutta Nutella sen sijaan on alkanut maistumaan vähän liiankin hyvin! Totta puhuen olisin voinut jatkaa elämääni ilman Nutellaa mielihyvin, sillä varmaan mistään ei ole yhtä helppo kerätä ylimääräisiä kaloreita kuin siitä. Tästä syytän kumppaniani, joka ostelee kyseistä levitettä tasaisin väliajoin. Sitä on turhan helppo kauhoa varsinkin banaanin kaveriksi.


MANSIKAT

Mansikoista nyt olen aina pitänyt! On kamalaa elää pitkä kylmä talvi ilman mansikoita, sillä pakastemansikoihin en koske, mutta onneksi kesä on korjannut asian tuoden tuoreet mansikat tiskiin. Aloitin mansikoiden suurkulutuksen heti kun espanjalaiset ilmestyivät kojuille, mutta nyt vasta onkin onnenpäivät, kun makeita suomalaisia mansikoita saa joka paikasta! Työpaikkani vieressä on pari myyntipistettä, niin olen valehtelematta joka päivä hakenut litran mansikoita eikä niiden tuhoaminen ole kauaa kestänyt!


Onko kenellekään muulle tullut yllättäviä mieltymyksen muutoksia jotain ruokaa kohtaan? Tai onko jonkin tietyn ruan kulutus ollut suuressa nousussa? :)

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Hälsningar från Stockholm

Otettiin J:n kanssa varaslähtö viikonloppuun ja lähdettiin viime torstaina Tukholman risteilylle. Pieni maiseman muutos tuli kyllä juuri sopivaan aikaan. Valitettavasti ei saatu nauttia parhaimmista säistä, mutta ei Tukholmassa sentään satanut, kuten oli alunperin uhkailtu. Se on kyllä kaunis kaupunki, jonka annista nauttimiseen jäi tosin aivan liian vähän aikaa kun kyseessä oli päiväristeily!
 



Laivalla meidän ei edes ollut tarkoitus mennä buffettiin syömään, mutta pienen tuumailun jälkeen kumpikin näytti ajatukselle vihreää valoa. Kaiken lisäksi laivan, joka oli muuten Viking Line Gabriella, ruokailuvaihtoehdot lähestulkoon pakottivat menemään buffettiin, sillä edullisia vaihtoehtoja ei ollut ellei sitten halunnut elää Tax-freen sipseillä ja karkeilla. Mielummin kyllä maksankin laajasta valikoimasta vähän enemmän kuin valitsen yhden annoksen suhteessa kalliiseen hintaan. Buffetin pääruoat olivat pettymys, mutta alkupalapöytä ei pettänyt ja jälkiruoatkin maistui (yllätys!). Parhaimmistoon nousi suolaisen puolelta mäti-smetana-punasipuli-setti, katkarapublinit, uudet perunat ja lohi ja makeasta tarjonnasta porkkanakakku, macaronssit ja jäätelön lisukkeena aito kinuskikastike.



Seuraavana aamuna oli nousu maihin, jossa aikaa oli käytettävänä 5h 30min. Satamasta oli aika pitkä kävelymatka metrolle, jonka lisäksi aikaa vei mieleisen ruokapaikan etsiminen, joten Tukholmaa ei kerennyt kunnolla ihmettelemään ja kuvasaaliskin jäi hyvin laihaksi. Päätettiin skipata varsinainen aamupala ja hyödyntää Tukholman ruokapaikkojen lounastarjontaa. Päädyttiin Jensen's Bofhus:een, missä otettiin lounaspihvit lisukkeineen. Kokemus oli ihan hyvä ja hintaa pihville, salaattibuffetille ja uuniperunalle jäi vain alle 10€. 

Siitä suunnattiin suoraan kaupoille, joissa pyörimiseen ei jäänyt kauheasti aikaa, mutta tuntui kuitenkin, ettei ainekaan Drottninggatanilta jäänyt kauheasti mitään oleellista käymättä. Ostoksia tein maltillisesti ja kaikki ostamani tuotteet olisi kyllä saanut Suomestakin, mutta oli silti kiva löytää jotain mieleistä. Sen sijaan laivalta ostin ihanan Pidä Ruotsi siistinä -muumimukin, jota ei saa Suomesta ja joka on kaiken lisäksi syötävän suloinen vaaleanpunainen ilmestys!




Takastulomatkalla oli aikaa laivassa vähän liiaksikin, siitä pari tuntia olisin mielelläni viettänyt Tukholmassa! Kierrettiin aikamme kuluksi Tax-free sata kertaa, käytiin pelaamassa ilmakiekkoa, syötiin yliannostus lakuja ja otin pienet nokosetkin. Sitten päädyttiin ihastelemaan auringonlaskua laivan korkeimmalle kannelle. Päällä kuvassa mulla on muuten yksi ostoksistani: rento graafisesti kuvioitu maximekko Cubuksesta.


...Kunnes tuli taas aika syödä. Tällä kertaa ei kyetty buffettiin, vaan syötiin burgerannokset laivan uudistuneessa Grill -ravintolassa. Laivan ravintolamaailma oli muutenkin uudistettu vastikää ja se oli moderni ja näyttävännäköinen, vaikka laiva muuten olikin vanhaa sorttia.



Loppuilta meni sitten livemusiikkia kuunnellessa, kun laivalla esiintyi ilmeisesti espanjalaisista jäsenistä koostuva bändi, jonka miesartistin ääni oli silkkaa samettia ja biisitkin oli makuuni sopivia. Ja niin oli muuten myös tuo ylläoleva cocktail! Ruoan jälkeen teki mieli vain jotain pientä raikasta, niin kokeilin drinkkiä, johon tuli karpalovodkaa, mustikoita, siirappia, basilikaa ja kananmunanvalkuainen. Ja ei, kananmunanvalkuainen ei aiheuttanut mitään ällöfiiliksiä, se ei maistunut ollenkaan vaan lähinnä näkyi sheikatussa cocktailissa pienenä vaahtopintana. Oli siis oikein maukas cocktail!

Sellaiset oli ne Tukholman terveiset tällä kertaa! Saatiin muuten laivalta vielä ilmainen risteily ja nyt kysyisinkin, että mitä sellaista Tukholmassa on, mitä pitäisi ehdottomasti nähdä/tehdä, jotta sinne kannattaa uudestaankin lähteä? Itsehän en ole kovinkaan kokenut Tukholman kävijä. Kertokaahan paremmin tietävät :)