sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Chocolate Chia Pudding - Halloween edition


Halloween on virallisesti huomenna, vaikka sitä moni varmasti juhlisti jo viikonlopun aikana. Itse jouduin jättäämään varsinaiset juhlinnat sikseen, sillä dietti hieman rajoitti vaihtoehtoja. Meillä tosin oli ystäväni kanssa salainen haave pukeutua Bugs Bunneiksi ja mennä vetämään One Dancea Helsingin  yöhön. Ensi vuonna sitten! Tänä vuonna Halloweeniin kuului lautapeli-ilta, proteiinipizzaa (resepti tulossa!) ja herkullista suklaa-chiavanukasta teemanmukaisesti koristeltuna! Tulinkin nyt jakamaan tämän tuorejuustolla ja sokerittomalla suklaakastikkeella koristellun terveellisen halloween-herkun reseptin!


(kuvassa näkyvä astiallinen, riittää kahdelle)

SUKLAA-CHIAVANUKAS

40g chia siemeniä
2 1/3 dl kookosmaitoa
15g makeuttamatonta kaakaojauhetta
1,5-2 rkl erytritolia (tai muuta makeutusta)
1/2 tl jauhettua ceylon kanelia
ripaus merisuolaa

TUOREJUUSTOKERROS

n. 1/3 rasiasta kevyt (3%) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 rkl erytritolia (tai muuta makeutusta)

SUKLAAKASTIKE

2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
n. 3 rkl kookosmaitoa
1/2 rkl erytritolia (tai muuta makeutusta)
1tl kookosöljyä

VALMISTUS

1. Laita kaikki chiavanukkaan ainekset blenderiin tms. ja sekoita kunnes sileää
2. Laita jääkaappiin tekeytymään vähintään 3 tunniksi
3. Vispaa tuorejuusto ja erytritoli keskenään notkeaksi seokseksi ja kaada jähmettyneen chiavanukkaan päälle ohueksi kerrokseksi
4. Sulata suklaakastikkeeseen tuleva kookosöljy mikrossa ja sekoita se kaakaojauheeseen ja erytritoliin
5. Lämmitä maito mikrossa (jottei koveta kookosöljyä) ja lisää vähitellen seokseen kunnes saat paksun kastikemaisen koostumuksen
6. Pursota suklaakastike pakastepussia apuna käyttäen spiraalin muotoon tuorejuustokerroksen päälle alottaen keskeltä
7. Vedä hammastikulla pintakerrosta tasaisin välein keskeltä reunoja kohden, jolloin pintaan syntyy hämähäkinverkkokuvio
8. Eikun lusikoimaan!

Päälliskerroksen voi tietenkin jättää poiskin ja syödä suklaa-chiavanukkaan vaikka marjojen tai hedelmien kanssa, mutta mielestäni tuorejuusto ja suklaakastike sopivat siihen erinomaisesti! ..Tai miksei voisi laittaa vaikka niitä kaikkia?



Täällä suklaavanukkaat ovat tehneet jo kauppansa ja nyt otan kaiken ilon irti kellojen siirrosta ja lähden käymään Omakoti-messuilla ystäväni apuna. Illan vietän sitten panostaen kehonhuoltoon! Nautinnollista sunnuntaita kaikille!

torstai 27. lokakuuta 2016

Uutta ilmettä metallikoreilla ja viherkasveilla

Jo reilut 2 kuukautta sitten intoilin täällä uusista sisustushankinnoistani ja sen jälkeenkin sisustukseen on tullut lisää päivitystä, joten voisi olla korkea aika kurkata taas kotiini! Tällä erää nähtävillä uudet metalliset korit, joista toinen päätyi Tildan lelujen säilytyspaikaksi ja toinen toimii ihan sisustuksellisena elementtinä yhdessä pörröviltin kanssa. ..Ja jos oikein tarkasti katsoo, niin keittiön pöydälläkin on pieni valkoinen metallinen hedelmäkori, tosin ilman sisältöä tuolla hetkellä.

Metallikorien lisäksi päivitin kodin viherkasvustoa vähän syksyisempään malliin (todellisuudessa kaikki kesäiset kukat olivat jo riistäneet oman henkensä). Yksi orkidea (=phalaenopsis) tosin vielä porskuttaa ikkunan edessä korkeassa ruukussaan! Keittiön pöydälle ja olohuoneen laatikoston päälle ostin samanlaiset suippokärkiset mehikasvit, joiden pitäisi pärjätä syksyisesti vähällä valolla ja kastelulla. Toivat kyllä haluttua muutosta kodin ilmeeseen!

Ps. Tiedot tuotteista kuvien alla!

Pps. Loput sisustuksen uudistukset ensi kerralla!



Metallikori Granit 14,90€ (muistaakseni)



Ruukkukasvi Ikea 5,99€, pieni metallikori Tiger 5€



Verkkokori Anno alennuksella 17€, Viltti Hemtex 54,95€


Kaksihaarainen phalaenopsis Ikea 9,99€

Mitäs tykkäsitte hankinnoista? Saa muuten kysäistä jos joku muukin kuvien tuote kiinnostaa! :)

tiistai 25. lokakuuta 2016

5 parasta asiaa I love me -messuilla

RAAKAHERKUT

Koko messujen ehdottoman kohokohdan tarjosi Pure Heron raakaherkkukoju! Sieltä sai loistavaan 5 euron messutarjoushintaan maistaa niin raakasuklaabrownieta kuin valitsemaansa vegaanista jäätelöä. Ei tarvinnut miettiä toista kertaa. Sen sijaa valinnan vaikeutta aiheutti monet houkuttelevan kuuloiset ja näköiset jäätelömaut, joita oli salmiakista suklaaseen ja mintusta mustikkaan. Päädyin kuitenkin nautiskelemaan brownieni banaanikinuskijäätelön kera. Nautinnollisen kokemuksen kruunasi samalla tyynyllä istunut Pekka Hyysalo (kuvatodiste täällä), haha! Käytännössä oltiin siis Peksin kanssa jätskillä!

Ps. Pure Hero myös Helsinkiin kiitos! Koskaan ei ole superfoodit maistuneet niin hyvältä!




KAUNIIT ESILLEPANOT

Joka puolella messualuetta oli todella nättiä ja täytyy myöntää, että kojujen, tuotteiden ja asetelmien määrä pisti pään pyörälle pahemman kerran. Informaatio- ja tarjontatulvaa auttoi hallitsemaan loistava messuappi (josta löytyy kaikki Messukeskuksen messut!), jonka olin ladannut edellisenä iltana ja merkannut siellä kaikki tarjoukset, jotka halusin hyödyntää. Paikanpäällä ei sitten tarvinnut selvitellä tarjontaa ja etsiskellä sokkona oikeita palveluntarjoajia, vaan hankinnat pystyi tekemään jouhevasti ja loppuajan sai keskittyä yleiseen ihailuun ja maistiaisiin.





LUONNONKOSMETIIKAN EDUSTUS

Luonnolliset tuotteet ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän. Kauhistuttaa ajatella mitä kaikkia kemikaaleja elimistööni päivittäin joutuukaan ja mitkä onkaan niiden vaikutukset pitkällä ajalla. Luonnonkosmetiikkaa ja kasviperäisiä tuotteita tarjoavia yrityksiä onkin alkanut ilmestyä kasvavissa määrin lisäten tietoisuutta ja tarjontaa. Hyvä niin! Messuillaki vastaavia yrityksiä oli edustettuna todella paljon tarjoten kaikkea saippuoista öljyihin ja meikestä ihonhoitotuotteisiin.



INNOVATIIVISET TUOTTEET

Messuilla näki paljon innovatiivisia tuotteita ja brändejä, jotka ovat tuoneet markkinoille jotain uutta ja kekseliästä tai vähintäänkin uuden näkökulman. Lisäksi messuilta oli mahdollista ostaa tuotteita, joita on tähän mennessä tottunut katselemaan lähinnä vain Amerikkalaisilla Instagram-tileillä. Esimerkkejä tällaisista oli aktiivihiilen puhdistaviin (ts. "valkaiseviin") ominaisuuksiin perustuva musta hammastahna sekä pesuharjamaiseen muotoiluun luottava meikkivoidesivellin (jollaisen muuten ostinkin kokeiluun). Sisäisesti nautittavat Roberts Berrie+ terveystuotteet ovat taas uudenlainen tapa nauttia marjaisa annos flavonoideja, vitamiinija ja kuituja sekä lisäksi ihon omaa rakennusainetta kollageenia. Näkyipä messuilla olleen myöskin Wheyheyn haastajana LOHILO proteiinijäätelöt. Kumpikaan niistä ei muuten sytytä mua erikoisemmin, mutta vertailussa LOHILO vie voiton sisältämillään makukokemusta parantavilla kastikkeilla.


TOTUTTUA LAAJEMPI VALIKOIMA

Monilla merkeillä oli messuilla suuret alueet, joissa oli esillä laaja arsenaali merkin tuotteita. Tällaisia olivat mm. kosmetiikan puolelta NYX ja Victoria's Secret. Paikanpäällä oli siis oiva mahdollisuus löytää juuri se tietty tuote haluamassaan sävyssä tai tuoksussa! Lisäksi esimerkiksi kynsituotteita oli joka lähtöön. Mikä ilahdutti mua eniten oli superfoodien yms. terveystuotteiden laaja tarjonta! Tahtoipa sitten lähestulkoon mitä tahansa jauhetta, tablettia, nibsiä, raetta, pulveria tai juomaa, löytyi se messuilta ja yleensä vielä noramaalia alhaisempaan hintaan!





Kiitos ja kumarrus I love me -messuille 2016 mukavasta ja inspiroivasta päivästä!


perjantai 21. lokakuuta 2016

Terveellinen omenakuppikakku mikrossa

Tulipahan taas tehtyä erittäin onnistunut kokeilu! Mulla oli jäänyt jääkaappiin makeuttamatonta omenasosetta tämän suklaakakun leivonnan jäljiltä, ja kun sehän ei montaa päivää säily avattuna, piti sille keksiä jotain käyttöä. Muistatteko suklaisen laiskan terveysintoilijan kuppikakun? Tämä ehkä nopein ja maukkain terveysherkku ikinä toimi insipiraationi lähteenä, kun päätin modifioida siitä syksyisen omenaversion. Resepti on helppo ja se menee näin:

3 rkl kaurahiutaleita (/kaurajauhoa) 
1 rkl mantelijauhoa (voi korvata myös rkl kaurajauhoa)
1 tl leivinjauhetta
2 tl pumpkin spice -maustetta (myös pelkkä kaneli+neilikka käy)
1 rkl erytritolia (/muuta makeutusta)
2 tl kookosöljyä
1 kpl kananmuna
2 rkl nestettä, kuten kookos-, kaura-, soija- tai tavan maitoa
.
.
1 dl maustamatonta omenasosetta
1 tl kanelia
ripaus kardemummaa



Valmistus:

1. Surauta kaurahiutaleet hienoksi tehosekoittimessa (tai käytä valmista kaurajauhoa)
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään
3. Lisää sekaan sulatettu kookosöljy, muna ja maito (tässä järjestyksessä jottei kookosöljy jähmety!)
4. Sekoita hyvin ja kaada taikina kuppiin (n. 4 dl)
5. Kypsennä täydellä teholla mikrossa n. 1 1/2 - 2 min (omalla mikrolla sopiva lopputulos 1 3/4 minuutilla)
6. Sekoita sillä välin mausteet omenasoseeseen
7. Lämmitä omenasose mikrossa ja kaada valmiin kuppikakun päälle. Nauti! 



On muuten hyvää! Omenakuppikakku muistuttaa maultaan ja rakenteeltaan omenamuffinssia. Se on varsinkin lämpinä nautittuna oikein mausteisen mehevää ja omenasose kruunaa makuelämyksen tuoden kokonaisuuteen hedelmäisyyttä!

Makoisaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Burgundy - Color of the Fall Wardrope

Luvassa siis vaatekaapin syyshankintojen esittelyä! Paljoa mulla ei ostoslistalla ollutkaan, sillä olen tietoisesti vähentänyt shoppailua, mutta tosiasia on, että vaatteet kuluu ja joskus niitä on päivitettävä. Vuodenajan vaihtuessa on myös kiva hankkia joitakin kauden uutuuksia vaatekaappia piristämään. Tällaisista hankinnoista oli tälläkin kertaa kyse!

Suuren osan syksyn vaatehankinnoista tein Prahassa ollessani, vaikkei saalis sieltä kovin moninainen ollutkaan. Lisäksi joitain vaatteita tilailin Gina Tricotilta, kun en jaksanut mennä paikan päälle toteamaan, ettei kokoani enää ole. Paljon mukavampi muutenkin sovitella vaatteet rauhassa kotona poissa ylikirkkaista valoista ja suurentavista (olen aivan varma tästä!) peileistä. Lisäksi Hulluilta Päiviltä löysin korvaajan kovia kokeneelle luottoneulepaidalleni. Postauksessa mukana myös pari muuta hankintaa, joiden tiedot ja ostopaikat kuvien alla!

Sitten niihin ostoksiin. Syksyn hankintoja yhdisti tiedostamatta yksi teema tai oikeastaan väri: viininpunainen! Olen aina pitänyt tummista murretuista väreistä valkoisen, harmaan ja mustan ohella ja tämän syksyn mieliväri onkin ehdottomasti juuri viininpunainen! Toki mukana on sitä tuttua ja turvallista värimaailmaakin!


Ainoana ostoksena Prahan keskustan Palladiumin ostoskeskuksesta mukaan lähti Tally Weijlin valkoinen toppi edessä olevilla naruyksityiskohdilla. Toppi on näin syksyllä päässyt käyttöön muhkeiden neuletakkien alle!


Väljä viininpunainen ruutupaita on taas Gina Tricotin mallistoa. Se on täydellinen comfort vaate: pehmeää matskua, sopivan väljä, mutta kuitenkin istuu hyvin. Se on oikeastaan ollut viimeaikaisten arjen vaatekriisien pelastaja numero 1.


Gina Tricotista tilailin myös pari printtiteepparia. Aikaisemmin olen käyttänyt näitä lähinnä yöpaitoina, koska en ole ollut t-shirt kind of girl, mutta nykyään viihdyn t-paidassa oikein hyvin kodin ulkopuolellakin!


Ehkä paras löytö Prahasta oli Syksyn halutut -listauksessanikin mainittu vaaleanharmaa college, joka täyttää kaikki sille asetetut kriteerit! Materiaali on lisäksi superpehmeää. Se tuli vastaan aika yllättävässä liikkeessä, Terranovassa.



Prahan ostoksiin kuului myös viininpunaruudullinen muhkea villahuivi sekä viininpunainen off-the-sholders paita, joka on hyvinistuvaa paksua trikoota. Ensin mainittu löytyi New Yorkerista ja jälkimmäinen Terranovasta.


Tässä toinen Syksyn halutut -listauksessa mainittu vaate, joka olisi yhtä hyvin voinut kuulua vuoden halutut -listaukseen, sillä metsästin sitä niin kauan! Tilasin Adidaksen Supergirl collegetakin lopulta Zalandolta. Se ei varmasti esittelyjä kaipaa, mutta mainitsempahan vaan, että on aivan kuin mitoilleni tehty!



Toinen hankkimistani takeista onkin sitten aivan eri maailmaa. Se on pörröisen pehmeä lyhyt yksilö Gina Tricotilta.



Mustat nilkkurit olivat myös Syksyn halutut -listalaisia ja lopulta sain nekin ruksattua löydetyiksi. Nilkkurit ovat nahkajäljitelmää ja kuuluvat Dinskon valikoimaan. Päädyin tekonahkaan, kun en onnistunut löytämään yksiäkään sopivanmallisia nahkaisia! Lisäksi nuo kantapään yksityiskohdat antavat kivaa särmää muuten yksinkertaiselle kengälle. Toivottavasti kestävät useamman kuin yhden talven!



Lopuksi vielä mainostamani luottoneuleen korvaaja. Edellinen luonnonvalkoinen neulepaitani oli tosiaan jo ihan nyppyyntynyt ja siirtynyt pelkäksi kotipaidaksi, niin oli hyvä, että sattumalta törmäsin tähän Vilan puuvillaiseen neulepaitaan Hulluilla Päivillä kierrellessäni. Siinä tykästyin erityisesti helman erikoiseen leikkaukseen sekä palmikkoyksityiskohtaan. Lisäksi neule oli kerrankin juuri sopivan pituinen. Plussaa annan vielä siitä, että paita on todella miellyttäväntuntuinen päällä.

Olen ihan supertyytyväinen hankintoihini! Ne tosiaan pääsivät kaikki suoraan käyttöön ja olivat juuri sopiva päivitys syksyn lookkiin! Mitäs te tykkäsitte? :)

maanantai 17. lokakuuta 2016

Weekend of My Time


Aloitin viikonlopun vieton perjantaisen työpäivän jälkeisellä terapeuttisella hikijumpalla.

Sain Tilda rakkaan takaisin kotiin hoitopaikastaan ja nukuttiin vieretysten ekaa kertaan 2,5 viikkoon.

Muistin käydä perjantai-iltana hakemassa raejuustoa lauantain aamupalalle, joten pääsin nauttimaan puurosta heti aamusta.

Sain palautettua kaikki paketit ja hutiostokset, joita oli tullut tehtyä muutama

Menin reippaana lempparitunnilleni (Cardio step & strength) Elixiaan ennen lauantain muita aktiviteetteja.

Käytiin ystäväni kanssa SYÖ Helsinki! -viikon mahdollistamana herkullisella 10 euron pihvilounaalla.

Nautin syksyni ensimmäisen chai laten (mun versio on latte chai-siirapilla, koska kofeiini!)

En nyt aivan hullaantunut, mutta tein kuitenkin pari hyödyllistä löytöä Hulluilta päiviltä!

Tyhjensin muutenkin viimeaikoina kuormittunutta ostoslistaani.

Pitkästä aikaan kaivoin foamrollerin kaapista ja rullailin läpi koko kropan. Ai että se tekeekin hyvää (heti sen kivun jälkeen)! Tein rullailun Elixian Online trainingin Trigger point -ohjelman mukaan ja huomasin liikkuvuudessa huiman eron heti yhden käsittelyn jälkeen!



Tein suursiivouksen ja nyt kämppä kiiltää taas!

Uudistin myös vähän sisustustani: hankin uuden ihanan kynttelikön, muutamat koriste-esineet vaihtoivat paikkaa ja osa lähti säilytykseen. Keksin myös "valitettavan" monta uudistuskohdetta.

Toimin sisustuskonsulttina ystäväni rakennuttaman omakotitalon kylpyhuoneratkaisujen suunnittelussa.

Palaveerattiin asian tiimoilta intialaisessa ravintolassa, jossa söin erinomaista lammasta!

Pysyin hyvin ruodussa ruokailujen suhteen, vaikka useat ravintolakäynnit ehkä kielivätkin muuta - yhteen paheeseen tosin sorruin: söin pakkasesta kurpitsakorvapuustin.

Otin blogia varten hurjan määrän räpsyjä. Viikolla en kerkeä kuvailemaan koskaan valoisan aikaan, niin viikonloppuna on toimittava!

Iloitsin asuntoni nousseesta lämpötilasta, sillä ihana sähkömies kävi tekemässä taikojaan ja seuraamassa lämpötilan kehitystä koko viime viikon ja nyt siellä onkin kokonaista 3 astetta lämpimämpää (reilun kahden vuoden taistelun jälkeen)! Elämäni peittoon kääriytyneenä on tällä erää ohi!

Värjäsin juurikasvun ja nyt lookki on heti paljon freessimpi (ja tummempi!)

Kerkesin myös viettää aikaa toisen perheeni, Gilmoren tyttöjen, parissa.

Nukuin hyvin ja nyt maanantai ei tunnu yhtään vaikealta - olen itseasiassa ihan innoissani uudesta (lyhennetystä) työviikosta!


Ihanaa viikon alkua kaikille!