torstai 8. kesäkuuta 2017

Ruokamatkalla Kreetalla

Sitten päästäänkin lempiaiheeseeni ruokaan! Valehtelisin, jos väittäisin, että jokainen suupala Kreetalla oli täydellinen makuelämys, sillä kaikki annokset eivät täysin huumanneet maukkaudellaan, mutta yleisesti ottaen ruoka oli todella hyvää, tuoretta ja sellaista freshiä, kuten välimerellisestä ruoasta voi olettaakkin. Oli ihanaa, kun vaihtoehtoja oli paljon, annoksissa oli paljon kasviksia ja alkupalat loistivat paikallisuudellaan, minkä johdosta tuli kokeiltua paljon uusia makuja! Ranskalaisia tarjoiltiin toki, mutta kaikkea ei oltu keitetty rasvakeittimessä, mikä on osoittautunut ongelmaksi muutamissa kohteissa. Hintataso oli mukavan alhainen ja esim. lounasaikaan koko menun alku-, pää- ja jälkiruokineen viinejä unohtamatta sai noin kympillä! Yksikään ravintolalasku ei tainnut olla paljoa yli 30 euroa kahdelta hengeltä!

Söimme lomallamme vain kreikkalaista ruokaa yhtä risottoa lukuunottamatta. Tuli maistettua alkupaloina mm. dolmadeksia eli viininlehtikääryleitä, erilaisia juustoja kuten fetaa, halloumia ja saganakia, kreikkalaista salaattia, gratinoituja vihersimpukoita ja muita mereneläviä. Pääruoaksi tuli valittua liharuoista tietenkin gyrosta, souvlakia, lampaankaretta ja kreikkalaisia lihapullia. Kalapuolta edusti miekkakala ja lohi. Annoksia maustoi monesti horta, joka on höyrytettyä kreikkalaista "villiruohoa" sekä tietenkin tzatziki! Reissun parhaimmiksi annoksiksi nousivat Rethymnonin rantatavernoissa syödyt moussaka ja kreikkalainen lammaspata eli stifado. Niiiin hyviä! Jälkkäreitä ei tullut otettua niin usein (ihme kyllä), mutta maistoin mm. kermaisen raikasta  kreetalaista sitruunajuustokakkua sekä suklaista pekaanipähkinäkakkua! Ja sitten niihin kuviin!

Dolmades eli viininlehtikääryleet ja paistettu halloumi-juusto
Alkupalaksi kreikkalaista salaattia ja kreetalaista juustosalaattia
Tattirisottoa ja mixed grill -annos
Se ilta kun vedettiin pelkästi 8 lautasellista alkupaloja!
Gyros-annos
Gyros-annos
Paras moussaka ikinä!
Kreetalainen sitruunajuustokakku ja taustalla jugurttiannos mansikoilla

Pekaanipähkinäsuklaakakku

ILMAISET ATERIANKRUUNAAJAT

Oli ihanaa huomata, että paikalliseen ravintolakulttuuriin nähtävästi kuuluu tuoda jotain pientä lisäpurtavaa asiakkaille maksun jälkeen, sillä sellaista meille tarjottiin joka ikisessä paikassa! Saimme ihastuttavia pieniä leivoksia, herkullisia hedelmälautasia, jugurttiannoksia sekä shotteja paikallista vahvaa alkoholia, kuten rakia ja ouzoa. Lisäksi koska tutustuimme ja juttelimme usein paljonkin tavernojen henkilökunnan kanssa, kannettiin meille pöytään lasi jos toinenkin viiniä ja jäätelöannoksia "on the house". Vaikka tarjoilijoille totesi, ettei oteta jälkiruokaa tällä kertaa, niin pöytään ilmestyi silti aina jotain makeaa. Lisäksi kun vierailimme cocktailbaareissa tai viinillä tavernoissa saimme juomien ohella naposteltavaksi esim. hedelmiä tai fetaa ja kasviksia. Olisivat tarjonneet varmaan muutakin, mutta matkakumppanini gluteenittomuus rajoitti vaihtoehtoja. Tällainen huomaavaisuus teki kyllä aina yhtä iloiseksi!

 
 

PALVELUASENNE

Tästä päästäänkin suoraan paikallisten palveluasenteeseen! En ole missään törmännyt yhtä henkilökohtaiseen ja erinomaiseen palveluun (muutamaa nirppanokkanaikkosta lukuunottamatta)! Ystävällisyys ja huomioiminen ei ollut läpinäkyvän teennäistä vaan monin paikoin erittäin aitoa ja miellyttävää. Varsinkin tavernoissa kaikkiin kysymyksiimme vastattiin ja ruokasisältöjä selviteltiin mielellään, vaikkei henkilökunta aina ollut perillä edes sellaisten tuotteiden, kuten liha tai juusto, gluteenipitoisuuksista. Lisäksi annoksiin tehtiin tarvittavia muutoksia joustavasti. Jos kastike loppui kesken, tuotiin sitä lisää veloituksetta. Juteltiin muutenkin henkilökunnan kanssa kaikesta mahdollisesta ja eräiden ihanien naisten kanssa vaihdettiin jopa yhteystietoja! Lomalla sitä pystyy näköjään heittäytymään niin epäsuomalaiseksi, haha!
Erityiskiitokset Erotokritos ja En Plo!

UPEAT MILJÖÖT

Kreetalla ei tunnelmallisen ravintolan löytämiseksi tarvinnut nähdä vaivaa! Näköalat olivat myös aina vähintäänkin miellyttävät, joskus jopa henkeäsalpaavat! Rethymnonin vanhankaupungin kujat olivat tunnelmallisia rustiikkisine rakennuksineen, värikkäine ovineen ja kukkaloistoineen. Rannalla taas kaverina oli aurinko ja turkoosina kimmeltävä meri. Lisäksi Plataniaksen (5 km Rethymnonista) puolella oli erityisen kauniita puutarharavintoloita, joissa riitti yksityiskohtia ihmeteltäväksi. Kaikkein hienoin miljöö oli Taverna Fantastikolla, joka on perheyritys Plataniaksen kukkulalla!  Kuljimme sinne autolla pientä kiemuraista kylätietä pitkin. Sieltä sai todella maukkaita käsinvalmistettuja herkkuja ja erittäin hyvää talonviiniä lähes naurettavan huokeaan hintaan, kun taas maisemat ravintolasta olivat tuhannen taalan arvoiset! Auringonlasku sieltä seurattuna oli aika uskomaton näky!

Ravintolakatu Rethymnonissa
Puutarharavintola Plataniaksessa
Puutarharavintola Plataniaksessa
Cocktail bar Upanos Plataniaksessa
Taverna Fantastiko Plataniaksessa
Auringonlasku Taverna Fantastikosta

Täytyy sanoa, että jokainen kilo oli näiden ruokien ja kokemusten arvoinen! ;)

Voit seurata minua ja blogiani myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis

4 kommenttia :

  1. Ihana lukea näitä sun Kreeta-postauksia, sillä oon itse lähdössä muutaman kuukauden päästä kyseiselle saarelle ensimmäistä kertaa! Oon keliaakikko, joten gluteenittoman ruokavalion toteuttaminen matkalla mietityttää erityisesti. Oon muutaman gluteenitonta ruokaa tarjoavan ravintolan nimen laittanutkin ylös, mutta jos sulla olisi vinkata lisää niin olisi tosi kiva kuulla! :) Mukavaa loppuviikkoa sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! :) Kreetalla gluteenittoman ruoan löytäminen mistä tahansa ravintolasta ei tosiaan ollu vaikeeta :) Liha- ja kalaruokia oli tarjolla paljon riisin tai perunoiden kera! Lisäksi näki erikseen ravintoloita, joissa mainostettiin gluteenitonta pastaa ja pizzaa! Valitettavasti nimiä mulle ei oo jääny mieleen.

      Sen kuitenkin sanon, että kaikki paikalliset ei ihan tajua mitä se gluteeni on, niin ymmärrettävyyttä helpottaa kun kysyy ruokia, joissa ei ole käytetty jauhoja. Niitä jauhoja tosin voikin sit löytyä yllättävistä paikoista, kuten vaikka tomaattikastikkeesta :D Mut onneks välimeren ruokiin alkuruoista jälkkäreihin kuuluu paljon kaikkea hyvää luonnostaan gluteenitonta :)

      Minne päin Kreetaa oli matka suunnitteilla? Rethymnonia voin ainakin suositella lämpimästi ja Chaniakin vaikutti visiitin perusteella ihastuttavalta, varsinkin sen satama-alue! Ja ELafonissia ei kannata skipata :D Oikein kivaa reissua! :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! :) Plataniaksesta varasimme hotellin, mutta varmasti tulee kierreltyä ympäri saarta! Tuonne Elafonissiin täytyy ehdottomasti suunnata, niin upean näköinen paikka :)

      Poista
  2. Kato Stalos pieni paikka mutta Hotelli Nektar Beach siisti ja hyvän palvelun paikka.Omistaja pari ystävällisiä ja vanha rouva piti tasoa yllä ystävällisyydellä. Ainut miinus niinkuin joka hotellilla altaalle varattiin jo aamulla seitsämältä aurinkotuolia silti varaajia ei näkynyt kun vasta iltapäivällä.

    VastaaPoista

Kiitos kaunis ♥