sunnuntai 20. joulukuuta 2015

DIY Joululahjaideoita

Hyvää neljättä ja viimeistä adventtia ennen joulua!

Tiedän, että olen hyvin myöhässä, niin kun lahjojen kanssa yleensäkin, mutta tässä olisi muutama helppo ja hyödyllinen joululahjaidea mattimyöhäisille. Nykypäivänä, kun kaikilla on jo kaikkea, ilahduttaa itse tehdyt lahjat jouluna monia kaikista eniten. Ne ovat hyvä vaihtoehto myöskin jos ei ole laittaa älyttömiä summia joululahjoihin. Sellaisen saaminen/antaminen kuitenkin osoittaa, että on nähty vaivaa, eikä vain tuhlattu rahaa. Itse tällaisena näpertäjänä tykkään tehdä ja kokeilla kaikkia uusia reseptejä, koristuksia ja oikeastaan kaikkea kaunista ja kivaa mihin näppäryyteni ja näkemykseni riittävät.

Niimpä myös tänä jouluna ajattelin ilahduttaa läheisiäni valmistamalla pieniä kotitekoisia joululahjoja (onneksi suurimmalla osalla lahjojen saajista ei ole tietokonetta, niin pysyvät salaisuuksina aattoiltaan..:) Tässä niistä kolme:

1. KOTIKEITTÄJÄN SINAPPI

Mikä sopiikaan paremmin kinkun kaveriksi? Oiva lisäys joulupöytään siis. Tällä reseptillä tulee omaan makuuni juuri sopivaa sinappia: potkua löytyy, mutta on miellyttävän pehmeän ja makean makuista.

Vaikeusaste: Onnistuu keltä vaan

Tarvitset: 
- 4 dl kuohukermaa
- 3 dl sinappijauhoa (saa marketeista)
- 2 dl sokeria
- 4 tyhjää pilttipurkkia (kannet tallella)
- lahjapaperia/kangasta
- lahjanarua/kangasnauhaa
- pikaliimaa

Eli lisää kuohukerma, sokeri ja siivilöity sinappijauho kattilaan ja lämmitä seosta koko ajan hämmentäen. Kun seos pulpauttaa pari kiehumiskuplaa ota pois levyltä ja kaada notkeana tyhjiin pilttipurkkeihin. Jäähdytä huoneenlämmössä.  Leikkaa lahjapaperista/kankaasta kannen avulla mittaamalla sopivankokoisia ympyröitä kannen koristeeksi niin, että reunan yli jää n. 2cm paperia/kangasta. Laita kanteen pikaliimaa ja länttää se keskelle ympyrän nurjaa puolta. Taita reunat alaspäin ja sido kannen ympärille naru rusetille. Säilyy jääkaapissa ainakin puoli vuotta.

Tarvittavat 3 ainesosaa ja säilöntäpurnukoita
Kansien päällysteet kätevästi lahjapaperista
Eiks ookki söpö?

2. ITSE VALETUT KYNTTILÄT

Talven pimeydessä tunnelmaa luo mitä parhaiten kynttilän liekit. Kynttilöitähän voi valmistaa kotona vaikka minkälaisia ja monella eri tekniikalla. Valitsin tähän sen helpoimman tavan, joka ei myöskään vaadi mitään hankintoja vaan ohjeessa luodaan vanhasta uutta!

Vaikeusaste: Vaatii varovaisuutta

Tarvitset:
- vanhoja kynttilän jämiä
- huonon kattilan
- lämpöä kestäviä lasipurnukoita

Valitse väriltään yhtenäisiä kynttilän jämiä (sekoittamalla eri värejä tulee helposti likaisen ruskeita kynttilöitä..) ja sulata ne keskilämmöllä huonossa kattilassa, jota ei tarvita enää ruoanvalmistuskäyttöön (itselläni on tätä varten oma pikkukattila ...jolla tosin eräs ystäväni tietämättään keitti kerran aamupuurot x) maistui kuulemma erikoiselle, heh heh). Poimi sulaneesta kynttilämassasta sydänlangat haarukalla ja suorista ne pitkiksi talouspaperin päälle. Kaada sula massa varovasti purnukoihin niin, ettei steariinia roisku astioiden reunoille (kaatonokallinen kattila jees, suppilo tosijees). Kauniin lopputuloksen saamiseksi ei kannata suinkaan kaataa täyteen. Anna jähmettyä kunnes kynttilän pintaan on kovettunut kerros. Mittaa ja leikkaa sopivan pituinen sydänlanka, joka on sitä ympäröivän steariinikerroksen takia helppo tökkäistä keskelle kynttilää pystyyn. Anna jähmettyä loppuun. Halutessaan purnukoita voi vielä koristella mielensä mukaan.

Etualan kynttilä on valettu jugurttipurkkiin ja siihen on pohjalle laitettu koristekiviä, 2 taempaa on valettu pikakahvipurkkeihin ja oikealla oleva kynttilä oli ennen suolakurkkupurkki
Etualan kynttilä - entinen dippikulho

3. KÄSINTEHDYT KONVEHDIT

Ei ole joulua ilman suklaata! Mitä jos unohtaisit kuitenkin jokajouluiset juhlapöydän konvehdit ja panostaisit ennemmin omatekoisiin? Niitä voisi tehdä halutessaan monenlaisia tai valita yksi lempiresepti. Terveellisempi vaihtoehto on raakasuklaa, jota käytetään tässä reseptissä ja sen lisäksi näistä konvehdeista löytyy karamellitäyte.

Vaikeusaste: Vaatii tarkkuutta

Tarvitset:
(n.25 pientä konvehtia) 
- tehosekoitin
- suklaa- tai jääpalamuotti
- 2 dl sulatettua raakasuklaata (itse valmistettua tai kaupasta)
- 10 taatelia (pieniä)
- 2 rkl kookosöljyä
- 0,5 tl vaniljauutetta
- ripaus merisuolaa

Kaada sulaa raakasuklaata hieman suklaa- tai jääpalamuottien pohjalle ja laita tasaiselle alustalle pakastimeen. Valmista suklaan kovettuessa karamellitäyte. Sitä varten liota taateleita noin 15 minuuttia ja poista niissä mahdollisesti olevat kivet. Lisää taatelit, sula kookosöljy, vaniljauute ja ripaus merisuolaa tehosekoittimeen ja sekoita hienoksi. Lisää sekaan tarvittaessa sen verran vettä, että seoksesta tulee tasaista karamellimaista sosetta. Ota muotti pakastimesta ja lisää jokaiseen muottiin pikkulusikalla karamelliä, niin ettei se yllä ihan reunoihin asti. Täytä muotit reunoihin saakka jäljelle jääneellä suklaalla. Laita muotti takaisin pakastimeen noin puoleksi tunniksi. Säilytys valmistuksen jälkeen jääkaapissa.

Nää taatelit oli supermehukkaita!
Sulatettu raakasuklaa
Taatelitahna - oikeesti maistu tosi karamelliselle
Valmiit konvehdit - parhaimmillaan käärittynä silkkipaperiin
Paketoituna valmiina pukinkonttiin

2 kommenttia :

  1. Tosi hyviä ideoita! Harmi etten kerennyt toteuttaa tänä vuonna. Ensi jouluna sitten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän näitä voi onneksi tehdä muihinkin juhliin lahjaksi, vaikka tupareihin tai sitten ihan omaksi iloksi! Aina löytyy hyviä syitä vähän näpertää ;)

      Poista

Kiitos kaunis ♥