Kun ylikunto iskee

Ylikunto - minulla? Epäusko, pettymys, epätoivo - tunteet, joita kävin läpi tässä prosessissa. Tai no tämä prosessihan on aivan vasta aluillaan, sillä olen juuri sisäistänyt ja ymmärtänyt asian. Tästä toipuminen sitten vasta alkaa. Eikä valitettavasti kukaan osaa sanoa, kuinka kauan aikaa se tulee viemään.

Kerron tässä nyt lyhyesti oman tarinani siitä, kuinka ajauduin ylikuntoon ja miten se ylikunto käytännössä ilmenee. Ilmiötä ja tilaa selittääkseni jaan muutaman hyvän aihetta avaavan linkin (tässä ja tässä).

Kuva

Mulle on aina ollut hirveän vaikeaa pudottaa painoa. Olen ajatellut sen johtuvan epäkäytännöllisestä suhteesta suuren ruokahaluni (ja vatsalaukkuni koon - syön miehet päydän alle) ja pienen kulutukseni (levossa alle 1300kcal) kesken. Myös ravinnon talteenottoprosessi on toiminut kohdallani vähän liiankin hyvin. Lisäksi mulla on todettu hidas aineenvaihdunta aktiivisesta elämästä ja suhteellisen suuresta lihasmäärästä huolimatta. Kuitenkin kun oikein olen panostanut ja tarkasti seurannut niin kulutusta kuin ruoasta saamani energian määrää, on kiristely ollut mahdollista.

Kuitenkin varmuudella voin sanoa, että ainekaan viimeiseen puoleentoista vuoteen kroppani ei ole toiminut niin kuin pitää. Maltillisella tahdilla ja oppikirjan mukaan menneet rasvanpolttoyritykseni (kuten esimerkiksi toissakeväinen tänne raportoimani) eivät ole tuottaneet tulosta, sillä heti kun olen saanut vähemmän energiaa kuin kulutukseni on (max -500kcal/pvä) on kroppa vetäissyt itsensä säästöliekille. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että esimerkiksi menkat ovat jääneet pois heti, kun on menty miinuskaloreilla (kummallakin dietillä), eivätkä ne ole palanneet ennen kuin olen alkanut taas syödä reilusti.

Tavallisestihan menkat voivat jäädä pois mm. kisadietin loppuvaiheessa, kun painonpudotus on viety äärimmilleen ja kropassa ei ole paljoa tiputettavaa jäljellä. Minun tapauksessani tämä tapahtui heti miinukselle jäätäessä ja rasvaprosentin ollessa ties kuinka korkealla. Sen lisäksi ns. normaalilla ruokailulla vain lihon. Tänä vuonna on tullut koko kevään jatkuneesta tarkemmasta syömisestä ja aktiivisesta treenaamisesta huolimatta 8 ylimääräistä kiloa! Tämä viittaa siihen, että hormonitoimintani on aivan sekaisin.

Muita puolentoista vuoden aikana kohtaamiani oireita ovat hurja nesteen kertyminen kroppaan, väsynyt ja uupunut olo ja toisaalta taas nukahtamisen vaikeus ja joka öinen yöheräily. Tuntuu myös siltä, että huomiointikykyni on heikentynyt ja muistini huonontunut. Lisäksi palelen helposti ja raajani puutuvat erittäin herkästi. Ihoni ja hiukseni ovat kärsineet kuivuudesta aina ja näköni on myös viimevuosina huonontunut. Tähän päälle mulla diagnosoitiin pari vuotta sitten hetkellisesti munuaisten vajaatoiminta (korjaantui kun kiinnitin huomiota nauttimani proteiinin määrän) ja myöhemmin todettiin IBS. Tiedossa oli myös, että mulla on ollut melkein liian alhainen verenpaine ja ruumiinlämpöni on asteen verran normaalia alhaisempi. Kaikki viittasi - ei ylikuntoon - vaan todella selkeästi kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Sitä alettiin sitten tutkia. Ensimmäiset kilpirauhastestit T4V ja TSH olivat viiterajoissa, mutta sehän ei tarkoita, etteikö jotain vikaa silti olisi ja jatkoinkin erikoislääkärille, joka laittoi lähetteen tarkistaakseen myös T3V ja kilpirauhasvasta-aineen arvot, sillä kaikki ongelmat kilpirauhasten toiminnassa eivät näy perustutkimuksissa. Lisänä tutkittiin lisämunuaisarvot. Lääkäri tarinoideni jälkeen ja minut tutkittuaan totesi, että vajaatoiminta on varma tai todennäköinen ja kohdallani se luultavasti johtuu hypotalamuksen "vääristä" käskyistä kilpirauhaselle, jotka taas johtuvat kovasta treenitaustastani ja "fitness-tyyppisestä elämäntavasta".

Puhetta oli myös ylikunnosta, jonka tässä vaiheessa kumosin, sillä eihän mulle voi sitä tulla, kun elän niin terveellisesti: treenaan 5-6 kertaa viikossa n. 40-60 min/kerta ja teen toimistotyötä ja kotonakin otan yleensä vain rennosti (eli ei paljoa muuta rasitusta). Syön ravitsevasti, säännöllisesti ja huolehdin hiilarien saannista treenien ympärillä. Stressitekijöitä ei elämässäni pahemmin esiinny. Mietin, että urheilijatkin voivat vetää kahdet pitkät treenit päivässä, joten kyllähän mulle 1-2 välipäivää viikossa riittää varsinkin, kun treenaan niin monipuolisesti. Lisäksi olen noudattanut elämäntapaani n. 6 vuotta, joten kyseessä ei ollut äkillinen treenipuuskakaan, joka olisi johtanut ylikuntoon.

Labratulokset tulivat ja yllätyksekseni kaikki arvot olivat jälleen viitearvojen sisällä. Olin oikeasti pettynyt, vaikka varmaan pitäisi olla vain iloinen, ettei kropasta löydy vajaatoiminnan kaltaista lääkityksen vaativaa vikaa, mutta olin niin turhautunut oireisiini ja halusin voida hyvin. Sitten luin potilaskertomukseni OmaKannasta ja tarkistin siitä verenpaineeni, joka näytti aivan liian korkeaa lukemaa! Minullahan oli aina ollut vähän liian matala verenpaine ja nyt lukemat olivat jo yli korkean verenpaineen rajan. Lisäksi leposykkeenikin oli hurjan korkea. Tässä kohtaa hälytyskellot alkoivat soida. Olisikohan kroppani sittenkin ajautunut ylikuntoon?

Rupesin selaamaan oirelistaa, johon jo edellä mainitut kohonneet arvot kuuluivat. Ylikunnossa myös hormonitoiminta menee sekaisin, kun kroppa on kroonisesti ylirasittunut. Lisänä tajusin, että ylenpalttinen hikoiluni treeneissä kuuluu oirekuvaan. Kuten myös uniongelmat. Olihan mulla aina välillä ollut myös kovia sydämentykytyksiä iltaisin. Jopa meluherkkyys, josta olen leikilläni valitellut on ylikunnon oire. Myöskin "aivosumu" ja oppimisvaikeudet kuuluvat tilan psyykkisiin oireisiin. Ystävälleni kerrottuani epäilyt kysyi hän tuntuuko painetta päässä, kun pitää päätä alhaalla. Vastaus tähänkin on kyllä.

En kuitenkaan kokenut, että haluni liikkua olisi juurikaan vähentynyt eikä minulle varsinkaan ole kehittynyt mitään inhoa liikuntaa kohtaan, mutta näin jälkikäteen mietittynä olen kyllä kokenut liikkumaan lähtemisen vähän epämiellyttävänä, mutta kun olen päässyt treenaamaan, on se ollut mielekästä. Sen sijaan muutamana viime kertana (sanotaan ehkä noin kuukauden verran) ovat treenit tuntuneet erityisen rankoilta. Olen hikoillut hulluna ja kerran mulle meinasi tulla huono olokin eräällä kovatemposella ohjatulla tunnilla, vaikka normaalisti sellaista ei koskaan tapahdu, sillä uskallan väittää, että vauhtikestävyyskuntoni on erinomainen. Suorituskykyni oli siis heikentynyt.

Kroppani on siis ollut niin pitkään ylirasitustilassa, jolloin se ei ole päässyt palautumaan, että tila on kroonistunut aiheuttaen ylikunnon. Uskon tilanteeseen vaikuttaneen merkittävästi se, että suurin osa treeneistäni on ollut kaikessa vaihtelevuudessaan kuitenkin erittäin kovasykkeisiä räjähtävyyttä ja vauhtikestävyyttä harjoittavia, joten niissä hermosto on joutunut koville. Harvemmin tein mitään puolitehoilla. Voimatreeneissäkin pidin palautusajat minimissä ja tein suht pitkiä sarjoja hyvillä sykkeillä. Pidempien treenitaukojen pidossa myönnänkin sitten olleeni aika huono. Niitä tuli pidettyä viimeisen vuoden sisällä lähinnä ulkomaanlomilla (5 kpl) ja silloin, kun olin kipeänä. En kuitenkaan missään vaiheessa tuntenut, että treenaisin liikaa taikka, etten jaksaisi. Muita ylikuntoon päätymisen johtaneita asioita on mahdoton itse lähteä arvailemaan. Voi kun sen voisikin tietää päältäpäin mitä kropassa milloinkin tapahtuu!

Miten tästä sitten toivutaan? Ylikuntoon ei auta kuin lepo. Nyrkkisääntö on, että mitä pidempään on taistellut tilaa vastaan, sitä pidempään palautumisen oletetaan kestävän. Nyt kun mietin tilaani taaksepäin, niin puhutaan ainakin siitä puolestatoista vuodesta, jonka aikana hormonitoimintani on ollut sekaisin ja mainitsemiani oireita on ilmennyt. Toivon todella, että palautuminen ei veisi samaa aikaa! Toisaalta "rankemmat oireet" ovat olleet vasta nyt kuukauden sisään, joten sormet ristissä toivon, että jo kuukauden treenitauko auttaisi. Eniten odotan sitä, että hormonitoimintani palautuisi ja kroppani alkaisi toimia, niin kuin kuuluu. Ylikunnossa suositeltavaa on kuitenkin liikkua rasittamatta itseään eli toisin sanoen aion käydä jatkossa kävelyillä, polkea kuntopyörää ja korkeintaan tehdä kevyttä jumppaa, jossa en hengästy.

Ja minä kun luulin, että tästä alkaa kunnon energinen treenisyksy kilot karistaakseni, mutta ei, sohva kutsuu sen sijaan. Jouduin sanomaan myös ei eiliselle puolimaratonille, jolle olin ilmoittautunut (en tosin ollut yhtään harjoitellut sitä varten). Syksystä on siis odotettavissa henkisesti tosi rankka. Liikunta kun on ollut henkireikä. Yritän kuitenkin nauttia vapaa-ajasta, nyt kun sitä on enemmän. Asennoidun myös parantumiseen ja tulevaan optimistisesti!

Miksi kerroin tästä blogissa? Siksi, että joku innokas treenailija osaisi tunnistaa merkit ajoissa ja tajuaisi levon merkityksen paremmin kuin minä. En osannut edes pelätä, että näin voisi käydä.

Lisäksi kaipaisin kipeästi neuvoja ylikunnon läpikäyneiltä ja siitä enemmän tietäviltä! Miten tuli? Miten palauduit? Mikä auttoi? ja kauan kesti? Lisäksi, jos joku tietää näiden taustatietojen valossa paremmin tai enemmän, mikä kohdallani tilaan saattoi johtaa, please inform me!

Voit seurata minua ja blogiani myös
 Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: @lifealasara, Snapchatissa: @zarrdis