perjantai 25. marraskuuta 2016

Kukkakaalia parhaassa muodossaan

Nyt on tarjolla kurkistus maman reseptikokoelmiin: kukkakaaligratiini, jonka voittanutta en ole maistanut! Voiko kukkakaalista saada edes jotain näin hyvää?

Kuten alla olevasta ainesosaluettelosta ilmenee, ei gratiini ole mikään superdieettiruoka, mutta ei sen ravintosisältö laitonkaan ole! Itse luokittelen voin hyviksiin ja sitäkin reseptissa on suhteessa aika vähän. Myöskään juustoraastetta ei tule annosta kohden paljoa. Ohjeella syntyy nimittäin gratiini noin neljälle ..riippuen tietysti siitä, kuinka paljon sitä innostuu kauhomaan lautaselleen.


RESEPTI

1 iso tai 2 kpl pientä kukkakaalia
50g kirnuvoita
3/4 dl kaurajauhoja
5 dl kookosmaitoa / maitoa
1,5 tl suolaa
1 tl jauhettua muskottipähkinää
0,5-1 tl jauhettua valkopippuria
2 dl juustoraastetta


1. Pilko kukkakaali sopiviksi kukinnoiksi ja keitä niitä noin 5 min
2. Sulata voi toisessa kattilassa, sekoita joukkoon kaurajauhot ja kaada lopuksi sekaan maito kokoajan sekoittaen
3. Lisää seokseen mausteet
4. Anna saostua samalla sekoittaen ja lopuksi lisää joukkoon juustoraaste
5. Siivilöi kukkakaalit ja asettele ne tasaisesti sopivan kokoiseen vuokaan
6. Kaada kastike päälle ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia kunnes pinta on ruskettunut

Ps. älä missään nimessä jätä mitään mausteita pois, niillä on suuri rooli maukkaudessa!


Kuvissa gratinivuoka on viettäny jo aikaa jääkaapissa, joten ei ole yhtä hyvännäköistä kuin juuri uunista otettaessa!

Melkein takaan, että tällä reseptillä kukkakaali maistuu kelle tahansa! Tämä on oiva lisuke varsinkin viikonlopun paremmille dinnereille. Tosin reseptin avulla on helppo pitää turhat perunat ja muut hiilarit poissa lautaselta, sillä niitä ei kukkakaaligratiinin kanssa edes kaipaa!

Tämä herkku pääsee taas ruokalistalle tänä viikonloppuna, kun äitini tulee vierailulle! Ihanaa viikonloppua kaikille muillekin ja toivottavasti tykkäsitte tällaisesta vähän erilaisesta reseptistä!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis ♥