Viime vuonna väsäsin ruusukranssin suodatinpusseista ja tänä vuonna kranssi syntyi höyhenistä! Se on hyvin yksinkertainen tehdä ja siihen tarvitaan vain valmis styrox-kranssi, pussi höyheniä ja kuumaliimaa. Lopuksi lisäsin kranssiin vielä koristenauhasta rusetin ja rihmalangasta ja nuppineulasta koostuvan kiinnitysmekanismin.
Seuraavaksi kerron lyhyesti vaihe vaiheelta miten kranssin tein:
Ensimmäiseksi valkkasin kauniita ja keskenään samankokoisia höyheniä. Liimasin niitä kerroksen samansuuntaisesti kranssin päälle niin, että höyhenruodot kulkivat kranssia pitkin muodostaen ympyrän.
Loput höyhenet kiinnitin sitten poikkipäin, jolloin höyhenruodot asettuivat pystyyn kranssin sisäreunaan nähden. Sisäreunaan höyheniä tuli kiinnitettyä kaksi kerrosta, joista sisempi peitti ulomman ruodot näkyvistä.
Seuraava kerros höyheniä kiinnitettiin sitten ensimmäisenä laitetun höyhenkerroksen alle niin, että ruodot jäivät sen alle piiloon. Seuraava ja viimeinen kerros höyheniä kiinnitettiin saman kaavan mukaan kranssin ulkoreunalle. Lopuksi tarkistin, ettei minnekkään jäänyt styroxia näkyviin ja liimailin törröttäviä höyheniä paremmin kiinni.
Sitten kiinnitin hopeisen ohuesta koristenauhasta tehdyn rusetin kuumaliimalla kranssin yläreunaan keskelle. Lisäksi leikkasin valkoisesta rihmalangasta sopivan pituisen pätkän, jonka solmin hevosenhäntäsolmulla lenkiksi. Kiapautin sen pari kertaa nuppineulan ympärillä, jonka tökkäsin rusetin vastakkaiselle puolelle kranssin taakse. Ja valmista tuli!
Kysykää ihmeessä jos joku kohta jäi epäselväksi tms. Pahoittelut muuten huonoista kuvista, ne on otettu piemeällä, eikä valkoinen valkoisella tarjoa tosiaankaan tarvittavaa kontrastia! Kranssi on kuitenkin luonnossa todella näyttävä ja herkkä sisustuselementti. Mulla se koristaa joulunajan keittiön seinällä, mutta olisi varmasti hieno makuuhuoneessa tai miksei vaikka ovessakin!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥