sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Luukku #11 - Joulukukkien aika!


Tänään luvassa lisää joulukoristelua jouluisten kukkaistutusten muodossa! Nappasin taannoin Ikean reissullani mukaan pieniä suloisia hyasintteja ja istutin ne pieniin ruukkuihin, jotka olin varannut joulukukkia varten! Oikeastaan Ikeaankin menin sen jouluosaston auettua ihan pelkästi ostamaan joulujuttuja! Hyasintteja saa sieltä muuten 0,99 euron hintaan, joten niistä voi tehdä isommankin istutelman.

Itse pidän eniten valkoisista ja vihertävistä kukista, joten tämä hyasinttien nuppuvaihe on mieleeni! Tykkään myös, että sipuli näkyy ruukusta. Hyasintit ovat näyttäviä kukkiessaankin, mutta ihan pitkänä sojottava kukinnot hajallaan oleva kukka ei mahdu mun estetiikkakäsitykseeni!


Ensimmäisten kuvien betoniruukku on muuten Granitista ja se on ollut tähän asti makuuhuoneen hyllyssä esillä vain sellaisenaan, mutta nyt se vihdoin pääsi kukan kera paraatipaikalle olohuoneen työpöydälle! Betoniruukku on mielestäni kivan raffi sisustuselementti silotellummassakin sisustuksessa! Tuossa ruukussa erikoista on vielä se, että sen alla olevaa ruukunalusta voi käyttää myös tuikunalusena, sillä ruukussa ei ole pohjassa reikää, eli sitä voi pitää ilman alustaakin. Oikeastaan ruukku saattaa olla jopa kivemman näköinen ilman sitä...


Alempien kuvien kromipintainen säihkyvä lasiruukku on muistaakseni Amanda B:n valikoimaa. Se taas tuo vähän jouluista kimmellystä sisustukseen. Tällä hetkellä se ihastuttaa makuuhuoneeni seinähyllyllä.



Koti alkaa näyttämään tosiaan jo kivan jouluiselta!
Mitäs piditte joulukukistani? :)


2 kommenttia :

  1. Kivat. Mun hyasintit meinaa jo aukeilla ja kasvaa liiaksikin, vaikka olen yrittänyt niukasti kastella. Voi olla et täytyy hankkia uudet jo ennen joulua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuokin on nyt jo vähä ennemmän kasvaneet! Onneksi ei ole hinnalla pilattu ni senkun sit hakee vaan uudet :)

      Poista

Kiitos kaunis ♥