Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran tehdä raakakakkua! Jotenkin mulla oli ollut aina mielikuva, että raakakakun tekeminen on hirveän vaivalloista ja aikaa vievää, siihen tarvitaan paljon erikoisia raaka-aineita ja lopputulos on vääjäämättä pähkinällä kyllästetty rasvapommi. Kuinka väärässä olinkaan! Tämän luumuisen mustikkaraakakakun resepti on hyvin yksinkertainen ja kakku valmistuu käden käänteessä. Ainoastaan pitää malttaa antaa kakun jähmettyä rauhassa pakkasessa (se vaikein osuus).
Resepti 18cm irtopohjavuokaan
POHJA
40g mantelijauhoa
50g kuivattuja taateleita
TÄYTE
150g kuvattuja (pehmeitä) luumuja
150g mustikoita
75g kookoskermaa vaahdotettuna
Agavesiirappia maun mukaan (tai muuta siirappia/makeutusta)
PÄÄLLE
Vadelmia
Pensasmustikoita
Mantelirouhetta
1. Surauta taatelit ja mantelijauho hienoksi tehosekoittimessa tms.
2. Soseuta mustikat ja luumut keskenään
3. Vaahdota kookoskerma ja sekoita mustikka-luumusoseen joukkoon
3. Makeuta seos makuusi sopivaksi
4. Taputtele pohjamassa irtopohjavuoan leivinpaperoidulle pohjalle tasaisesti ja tiiviisti
5. kaada täytemassa päälle
6. Pistä pakkaseen jähmettymään ainakin kahdeksi tunniksi
7. Koristele kakku ennen nauttimista
Luumuinen jälkkäri mun makuun!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥