maanantai 23. marraskuuta 2015

Barre!

Kävin tuossa viime viikolla tutustumassa Elixian Barre-tuntiin. En ollut juuri aikaisemmin kuullut lajista mitään, mutta sen ilmestyttyä tuntikalenteriin kiinnostuin. Se on kuulemma suuressa nosteessa rapakon toisella puolella, varsinkin Hollywoodissa ja New Yorkissa, missä se on treenaustrendi julkkisnaisten keskuudessa. Googlettamalla löytyikin paljon siihen keskittyviä kuntoklubeja.

Barre sanana tarkoittaa balettiharjoituksissa käytettävää balettitankoa, eräänlaista kaidetta, joka voi olla kiinnitetty seinään tai liikuteltavissa, ja jota hyödynnetään tukielementtinä harjoitusliikkeissä. Barre-tunnissa on taas kyse balettipohjaisesta harjoittelusta, joka sisältää myös toiminnallista lihaskuntoharjoittelua. Sen on luvattu harjoittavan ja muokkaava koko kehoa ja parantavan ryhtiä. Lisähuomiona se sopii kaikille eikä tanssitaustaa tarvita. Tämä olikin ratkaiseva tekijä kokeilulleni.

En ole mikään tanssijatyyppi, vaikka rytmitajuni ja kordinaatiokykyni ovatkin kehittyneet valtavasti viimevuosina, mutta siltikään en koe tanssillisia treenejä omikseni. Nilkan ojennukset ja katseen suunta eivät ole tärkeimpiä asioita, joihin kiinnitän huomiota harjoittelussani. Olin lisäksi vähän skeptinen barre-harjoittelun tehokkuudesta.

Onnekseni barre-tunnilla ei tanssittu, vaikka siellä pystyikin kiitettävästi päästämään sisäisen ballerinansa irti samalla kun maitohaponhakuinen hikijumppaajakin sai mielihyvää. Tehtävät liikkeet olivat yksinkertaisia, mutta vaativat hyvää kehonhallintaa ollakseen tehokkaita ja tulleensa suoritetuksi kevyen näköisesti, kuten kunnon balerinan liikkeet konsanaan. Oikea tekniikka onkin tunnin tärkein juttu (pätee tosin kaikkeen liikuntaan, mutta korostui tällä tunnilla). Baletista tuttujen liikkeiden lisäksi tunti sisälsi erikseen varsinaisia lihaskunto-osioita, joissa harjoitettiin koko kehoa.

Barre-tunnilla ollaan sukkasiltaan ja näinpä monella balettitossuvariaatioitakin jalassa. Töitä tehdään paljon jalkaterillä, joten asennot vaativat hyvän tuntuman lattiaan. Tunnilla on tärkeää ylläpitää hyvää ryhtiä alusta loppuun. Aluksi asettauduttiin perusasentoon, jossa selkä on suorassa, hartiat alhaalla ja takana, napa selkärangassa, jalat yhdessä ja pakarat niin piukkoina, että pystyisi pitämään kolikkoa niiden välissä. Muut tunnilla käytetyt balettiin perustuvat asennot olivat jalat yhdessä polvivarvaslinja sivuille päin ja sama asento jalat haarassa. Pelkästi asentojen ylläpito harjoittelussa kuormitti mukavasti varsinkin keskivartaloa ja pakaroita.

Alkulämmittelyssä kerrattiin baletin perusasentoja ja valmistettiin kroppaa tuleville harjoituksille. Sitten alkoi eri asennoista tehtävät pliét, joissa ei varsinkaan jalat yhdessä varpaat sivuille päin suunnattuina ollut itsestäänselvyys, että kantapäät pysyivät maassa samalla kuin selkä oli suorassa pääläki kattoa kohti alaspäin kyykätessä. Tämä olikin ehkä suurin vajavuuteni tunnilla, mutta en lannistunut, vaan päinvastoin: otin haasteen vastaan! Vaikka Pliéissä tarkoitus oli pitää kantapäät maassa, suuressa osassa liikkeissä varvisteltiin ja oltiin päkiöillä, jolloin tasapainoa tarvittiin hyvän hallinnan säilyttämiseksi. Pliéiden jälkeen oli vuorossa mm. erilaisia jalan ojennuksia, taivutuksia, käsiliikkeitä ja askelkuvioita sisältäviä sarjoja, joista yksi sisälsi vielä "balettihyppyjä", joissa nilkka taivutettiin ilmassa ollessa suoraan alaspäin. Tämä olikin tunnin ainoa osa, jossa molemmat jalat olivat yhtäaikaa irti maasta.


Tempo tunnilla vaihteli. Aluksi tehtiin rauhallisesti ja jopa liioitellun hitaasti liikkeitä, jotta ne tuli tehtyä oikein ja sitten, kun oikea tekniikka ja tuntuma oli saavutettu tehtiin samoja liikkeitä nopeammassa temmossa. Töihin pääsi jalat kokonaisuudessaan, mutta erityisesti etureisissä ja pohkeissa tuntui toisinaan poltetta, ja lisäksi lantio, kyljet, selkä ja vatsa saivat osansa treenistä.

Välillä tunnilla reviteltiin ja päästettiin lantio keikkumaan. Balettiosuuden tehokkuus perustuu kuitenkin jatkuvaan lihasten jännitykseen, vaikka liikkeet itsessään eivät ole kovin suuria. Vastapainoksi toimivat lihaskunto-osuuksien kokonaisvaltaiset liikkeet, kuten maastavetoa, punnerrukset, selänojennukset ja monenlaiset variaatioit kyykyistä. Tunnin kulkuun kuului myös vatsaa ja käsivarsia vahvistavia liikkeitä. Loppuvenyttelyt tehtiin tietenkin barrea apunakäyttäen. Siinä avainasemassa oli lonkankoukistajan ja takareiden liikkuvuus, sillä ihan rautakangelta liikkeet eivät olisi luonnistuneet.

Muutenkin tunti sopi mielestäni enemmän solakille ja notkeille treenaajille, jotta liikkeisiin saa tarvittavan liikeradan. Mutta toisaalta se juuri kehittää harrastajaansa siihen suuntaa, joten sen takia ei kannata missään nimessä jättää menemättä. Itse taivuin ja tasapaino pysyi liikkeissä yllättävän hyvin ensikertalaiseksi, mutta oloni oli silti toisinaan joutsenen sijaan virtahepo, kun en ole kaikkein solakkarakenteisin. Mutta, kuten sanoin, aion jatkossakin mennä sinne taivuttelemaan itseäni pitkät ja sirot lihakset mielessäni. Tunti ei ollut yhtä nopeatempoinen ja rankka, kuin mihin olen tottunut, mutta kyllä siellä silti hikipisaroita kirposi ja olo oli sen jälkeen ryhdikäs ja energinen, ja mikä parasta: tuntui kuin olisin virunut pari senttiä!

Siis erittäin hyvä vaihtoehto henkilöille, jotka haluavat treenata lihaksistoaan tehokkaasti mutta suhteellisen rauhallisesti. Lisäksi suosittelen muuten kovaa treenaaville matalamman intensiteetin treeninä ja osana kehonhuoltoa. Hyvä ryhti kunniaan!

Kuva: BarrePlus

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis ♥