Enpä ole aikoihin julkaissut täällä mitään kuulumisia tai puhelimeni kuvamateriaalia, joten korjataan tilanne viimeaikaisilla snäppikuvilla! Kuvat eivät tosin osoita kauhean monipuolisesti sitä kaikkea, mitä olen viimeaikoina puuhaillut, sillä olen tehnyt muutakin kuin syönyt ja kuvaillut maisemia sekä jalkojani! Lähdetään niillä kuitenkin liikkeelle!
1. Uudet salipopot! Entisiin oli päässyt muodostumaan ihan reikä, joten oli jo aika vaihtaa!
2. Sumuinen meri Munkkinimenrannasta kuvattuna
3. Hanasaaren kauniit maisemat työmatkan varrelta
4. Café Torpanrannan herkullinen lohi-herkkusienisalaatti maistui Rushissa pompitun tunnin jälkeen!
5. Salmisaaressakin aurinko näyttäytyi kauniin kirkkaana
6. Eräänä himourheilupäivänä, kun olin ensin käynyt cardio stepissä ja
sitten vielä pelaamassa sulista. Illalla oli tarve nostaa jalat
pöydälle!
1. Käytiin testaamassa Kampin ravintolakortteli ja siellä maistelin Hokun listalta haudutettua porsaanniskaa ja tiikerirapuja lisukkeineen. Lämpimät suositukset!
2. Jos mun pitäisi valita yksi lempikahvi, olisi se chailatte valmistettuna kookosmaitoon espressolisällä ja päälle ripotellulla kanelilla ja kardemummalla! Kuvassa Laura's Coffee & Wine - kahvilan versio.
3. Viime aikojen ehdoton lempiruoka: Kanaa, riisinuudelia, tuoretta parsakaalia, ja avokadokastiketta
4. Helsinki kun taivaalta tippui jättihiutaleita!
5. Löytö pakastealtaasta: Finduksen porkkana- ja palsternakkatikut, nam!
6. Nopeeta evästä matkalla hierontaan
Viimeaikoina oon myös nähnyt paljon kavereita, testaillut uusia ravintoloita ja treenannut hulluna! Oon lisäksi pyrkinyt käymään jokaisena aurinkoisena (vapaa)päivänä ulkoilemassa ja käynyt avannossa monesti! Vastakohtaisesti oon sitten katsonut liikaa Netflix-sarjoja ja pitänyt liian monta herkkupäivää! Eiliseen ystävänpäivään olikin hyvä lopettaa turha mässäily ja alkaa taas noudattamaan tarkempaa ruokavaliota!
Kivaa keskiviikkoa kaikille! :)
Voit seurata minua ja blogiani myös
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥