Tänään on tasan kuukausi jouluaattoon! Voi siis siirtyä kesän kaipuusta joulutunnelmointiin. Yhdet pikkujoulut on jo vietetty ja lisää jouluaiheisia tapahtumia tulossa. Olen pienestä pitäen rakastanut joulua ja jännännyt lahjojen saantia, mutta nauttinut myös niiden hankinnasta ja paketoinnista. Jouluinnostustani kuvaa hyvin se, kun lapsena mummilla ollessani monesti "leikin joulua" ja pukeuduin joulutontuksi ja jaoin vanhoja joulukortteja kaikille sukulaisille. Ja tätä tapahtui siis myös kesällä.. Koskaan joulu ei ole ollut mitään kulutusjuhlaa meidän perheessä, vaan lahjat ovat olleet hyvin maltillisia ja tänäkin jouluna uskon paketeista paljastuvan villasukat ja suklaalevy.
...Mutta saa sitä silti haaveilla. Tänä vuonna joululahjatoivelistani koostuu asioista, jotka ovat muutenkin olleet ostoslistallani. Huomasin, että kaipaan varsinkin urheiluun liittyvää välineistöä, mutta myös sisustustuotteet ovat kovasti haluttuja ja lisäksi tervetulleita ovat muutamat kosmetiikkatuotteet.
Ensimmäisenä treenivarusteista haluaisin talvijuoksutrikoot,
joilla tarkenisi kipittää myös pakkasella. Kuvassa olevat Ullmax Winter Tights
juoksutrikoot ovat kaverini toimesta hyväksi havaitut ja kuulemma istuvat
hyvin. Olisivat oivat ulkoiluhousut, joita voisi käyttää muutenkin kuin
juostessa. Hintaa näillä on 39€.
Toinen ehdottomasti tarpeellinen väline treeniin on salivyö.
Aikaisemmin ajattelin, ettei sitä välttämättä tarvitsisi, kun kyykky- ja
maastavetopainot eivät mene satasissa, mutta kun olen sellaista aina välillä
salilla lainannut, niin olen huomannut sen olevan ihan loistoväline! Mulla on
notkoselkä, joka kipeytyy helposti ja kaipaisi tukea. Olen huomannut, että vyön
kanssa jaksaa myös käyttää suurempia painoja. Ehdoton hankinta (tai lahja?)
siis. Kuvassa olevan erityisesti naisten anatomialle suunnitellun Better Bodies
vyön saa nyt Fitnesstukusta tarjoushintaan 21,90€.
Kolmas pitkään ostoslistalla keikkunut varuste on
urheilukuulokkeet. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että napit eivät pysy
korvilla urheillessa ja niitä saa olla kokoajan asettelemassa
paikoilleen. Sonyn valkoiset MDR-AS200W ‐nappikuulokkeet urheilijoille
olisivat oiva lisä lenkkipolulle kuin HIIT-treeniinkin. Sen lisäksi, että ne
lisäisivät musiikinkuuntelumukavuutta ne ovat ihan kauniin näköisetkin (ollakseen
urheilukuulokkeet). Ne saa nyt Verkkokauppa.com:sta 28,90 eurolla.
Sisustustuotteiden hankinnalle mulla on ihan käytännön syitä
sekä myös ihan esteettisiä perusteluja. Kerran tässä pari viikkoa sitten kävi
se, mitä olin pelännytkin: puhelimen laturi (kyllä, omistan vain yhden) unohtui
kaverille ja akku näytti illalla asian huomatessani 6%. Ei siis riittäisi yön
yli työpäivän aamuherätyksen takaamiseksi. Koska asunnossani ei ollut mitään
kelloa, jossa on hälytysominaisuus, ei auttanut kuin lähteä hakemaan laturia
reilun 50 minuutin matkan päästä. Ei ollut mukavaa. Eli tarvitsen siis
ehdottomasti herätyskellon varuiksi.
Mulle ei käy tosin ihan mikä tahansa herätyskello, vaan haluan, että se on myös esteettisesti kaunis. Olen pitkään etsinyt kromista kelloa, jossa olisi herätysviisarin lisäksi roomalaiset numerot. Tiedän, etteivät ne ole ehkä kaikista käytännöllisimmät, kun katsoo kelloa yöllä silmät sikkurassa, mutta sitten katson vaikka vähän pitempään. Tuollainen kuvassa olevanlainen olisi makuuni sopiva. Sitä ei vaan saa valitettavasti Suomesta. Kertokaa ihmeessä jos törmäätte moiseen ♥
Mulle ei käy tosin ihan mikä tahansa herätyskello, vaan haluan, että se on myös esteettisesti kaunis. Olen pitkään etsinyt kromista kelloa, jossa olisi herätysviisarin lisäksi roomalaiset numerot. Tiedän, etteivät ne ole ehkä kaikista käytännöllisimmät, kun katsoo kelloa yöllä silmät sikkurassa, mutta sitten katson vaikka vähän pitempään. Tuollainen kuvassa olevanlainen olisi makuuni sopiva. Sitä ei vaan saa valitettavasti Suomesta. Kertokaa ihmeessä jos törmäätte moiseen ♥
Tarvitsisin myös entisen peilipintaisen korulippaan tilalle
uuden, kun siitä on haljennut pala reunasta. Sitkeästi se on siitä huolimatta
nököttänyt lavuaarin laidalla, mutta ehjä olisi paljon kivempi! Kuvassa oleva lasinen
hopeareunuksinen korulipas on Stockmannin Decor sarjaa ja sen saisi nyt vielä kanta-asiakashintaan
14 eurolla.
Kolmas sisustustuote on vähän isompi, nimittäin ruokapöytä (ja
tuolitkin tietysti), mutta kuvassa olevan Kodin1 Thomas pöydän kaveriksi voisi
ostaa tuolit jotain toista sarjaa. Ruokailuryhmän hankinnasta ja tarpeesta olen
kertonut aijemmin täällä,
joten perusteluja ei enempää edes tarvita. Pöytä olisi nyt hyvinkin
ajankohtainen joululahja (vaikka sitten itse ostama), sillä sen saisi nyt -30%
alennuksella, jolloin hintaa jäisi vain 111,30€.
Kosmetiikasta olen himoinnut pitkään tummanluumunpunaista
mattahuulipunaa. Michael Korsin uudessa kosmetiikkasarjassa on Lip Lacquer
-huulipuna sävyltään Dame, joka olisi aika ihanan näköinen ja hylsykin on
oikein kaunis. Hintaa sillä on n. 35€. Halvemmalla pääsisi jos valitsisi
Bobbi Brownin Spiced Wine -sävyisen mattahuulipunan (Korsin vieressä), jolla on
hintaa n. 27,50€
Lisäksi olen kaivannut oikeasti peittävää ja kestävää
nude-kynsilakkaa ja tietysti tässä vaiheessa puhe kääntyy Essieen. Kuvassa
oleva Essien kynsilakan sävy on Fed up ja se keventää lompakkoa Sokokselta
hankittuna 14,40€.
Lopuksi toivoisin lahjakorttia/pääsyä vitamiinimittaukseen
(josta olen vinkannut viimeksi tämän
postauksen lopussa). Haluaisin olla perillä siitä miten kehollani menee,
onko jotain puutteita vai onko arvot kunnossa, tarvitseeko vitamiinilisiä ottaa
purkista tai syönkö jotain ihan turhaan? Mittauksia tehdään joskus
luontaistuotekaupoissa tarjoushinnoin ja haluaisin olla seuraavan kerran
paikalla.
Mites onko muilla toivelistat mietitty, mitä pukinkontista
löytyisi, jos saisitte päättää?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥