keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Illallisidea

Tiedättekö sen fiiliksen, että olisi kiva saada jotain spessua viikonloppuiltojen viettoon - olisi kiva syödä hyvin, nähdä ystäviä, muttei haluaisi tuhlata rahaa kauheasti? Illallisethan voisi järkätä tietenkin kotona, mutta siinä on väkertämistä yhdelle suht paljon ja kuluuhan sitä rahaa raaka-aineisiinkin. Illanistujaiset naposteltavilla on taas vähän tylsät. Siksi suosittelenkin järjestämään illalliset niin, että jokainen vieras (tai muutama vieras/pariskunta) on vastuussa yhdestä ruokalajista! Näin kulut per illallistaja jäävät pieniksi (toki voitte yhdessä päättää kuinka gourmeeta haluatte tarjoilla), vaivaa tai aikaa ei tarvitse käyttää mielin määrin ja kaikkein parasta: saa maistella uusia makuja muiden tekemänä!

Käytännön toteutuksen voi tehdä yhdessä samassa keittiössä taikka sitten jokainen voi valmistella ruokalajinsa mahdollisimman pitkälle kotona!
Tämä ei tosiaan ole mikään uusi idea, mutta muistutan vain mahdollisuudesta. Itse olen tehnyt tätä aivan liian harvoin! Meillä oli viime lauantaina aivan mahtavat illalliset kahden ystäväni kanssa. Ainut vaatimus menulle oli gluteenittomuus. Yksi ystävistäni valmisti alkupalan, toinen pääruoan ja itse tarjoilin jälkiruoaksi tekemääni kurpitsajuustokakkua!

Tällä lailla on halutessaan mahdollista loihtia myös hyvinkin terveellinen kolmen ruokalajin illallinen, mitä ravintolaruoat eivät monestikaan ole! Meillä ainoastaan jälkiruoka meni kategoriaan "terveellinen", mutta ei muutkaan ruokalajit mitään pommeja olleet. Järjestämällä illalliset kotona säästää muuten pitkän pennin myös viineissä. Meillä olikin jokaiselle ruokalajille oma viini!

ALKURUOKA

Maissikauralastuja mausteisella lämminsavulohi-tuorejuustotahnalla

PÄÄRUOKA

Pekoni-avokadopasta

JÄLKIRUOKA

Kurpitsajuustokakku










Ps. Kuvissa näkyvä etiketitön Freixenetin prosecco pullo on niin kaunis, että käytän sitä pöydässä veden tarjoiluun! Etiketillinen on taas niin hyvää, että sitä nautitittiin jälkiruoan kanssa ;)

Pps. Muistutan vielä, että täällä on meneillään Bodylabin tuotearvonta, johon on aikaa osallistua 22.10 asti! :)

Voit seurata minua ja blogiani myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis

2 kommenttia :

  1. Hei! Noitten maissilastujen (tai-kakkujen) päälle on muuten tosi hyvä se sellainen päällinenkin, mihin tulee sulatejuustoa, tonnikalaa, sitruunapippuria, tilliä (kaikki sekaisin) ja mitä nyt vielä siihen keksiikään! Mun synttäreillähän ne meni viimeistä murua myöten!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä pitää testata myös! Se oli hirmu hyvää :)

      Poista

Kiitos kaunis ♥