Viimeksi esittelin blogissa uuden työpisteeni, mutta samalla kertaa uudistin myös olohuoneen säilytystilat! Toisin sanoen hankin järkisyistä uuden senkin TV-tasoksi ja korvasin vanhan raskaan kaappikokonaisuuden kevyemällä metallihyllyllä, jolle jäi enää yksi tehtävä: Näyttää kivalta! Sen sijaan senkki imi sisäänsä kaikki urheiluvälineeni, kirjani, käsityötarvikkeeni ja huiman määrän elektroniikkaa!
Olen varmaan joskus aikaisemminkin sanonut, että olohuoneeni on aika hankalan muotoinen, mistä johtuen huonekalujen järkevä sijoittelu ei ole helppoa. Olemassa oleva ratkaisu on oikeastaan ainut mahdollinen. Toivoisin, että saisin TV-tasoni suoralle seinälle sohvaa vastapäätä, mutta onneksi se ajaa asiansa ihan hyvin tuolla ikkunanurkassakin.
Hyllyjä ja tasoja koristamaan pääsi pääsääntöisesti jo ennestään esillä olleita juttuja, mutta tuli sinne ostettua uusiakin sisustusesineitä kuin myös kaivettua vanhoja kaapista takaisin framille. Tildan lelukoppakin sai uuden paikan hyllykön alahyllyltä! Lisäksi toin kokonaisuutta piristämään uusia huonekasveja. Olen todella tyytyväinen niihin ja niiden ruukkuratkaisuihin! Pullossa oleva oksa on muuten peräisin syntymäpäiväkimpustani (21.7) ja se on pysynyt vihreänä ja kaikin puolin tuoreen näköisenä jo monta kuukautta, vaikka onkin kököttänyt pullossaan ilman vettä.
Kuvista puuttuu muuten alumiininen seinäkello, jonka sain vaihdoin ripustettua takaseinälle huonekalujen väliselle kaistaleelle. Seinä kun on betonia, niin piti ensin saada lainaan iskuporakone. Enää suunnitelmissa olisi vaihtaa olohuoneen verho valkoiseen pellavaiseen (postissa tulossa) ja lisäksi etsinnässä olisi uusi kattovalaisin. En vain ole keksinyt minkälaisen haluan. Onko kellään ehdotuksia siitä, mikä/millainen sopisi? Sitten olisi kaikki valmista! Seuraavaan sisustuskärpäsen puremaan....
Voit seurata minua ja blogiani myös
Facebookissa: Life à la Sara, Instagramissa: lifealasara ja Snapchatissa: @zarrdis
Hei, mistä hankit pellavaverhon? Hakusessa usealla kriteerillä.
VastaaPoistaIhan H&M Homesta "Premium quality verho pestyä pellavaa" :)
Poista