maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän piparkakkutalo

Täten päivän myöhässä toivotan: Hyvää syntymäpäivää Suomi! Koska tykkään nykyään ottaa kaikki juhlapäivät syinä tehdä jotain arjesta poikkeavaa, päätin kehitellä jotain kivaa itsenäisyyspäiväksikin. Ja mikä muuttaakaan arjen juhlaksi paremmin kuin ruoka ja hyvä seura! Itsenäisyyspäivää vietettiinkin tunnelmallisissa puitteissa kotosalla J:n kanssa vähän herkutellen ja nauttien pari lasia glögiskumppaa.



Glöetillähän on glögiskumppaa valmiiksi pullotettuna ja halusin kovasti maistaa kyseistä hittijuomaa. Tosin sen on uutisoitu olevan loppu kaikkialta pääkaupunkiseudulta. Kuulemma jossain maakunnissa on korkeintaan muutamia pulloja jäljellä. Mutta hätähän ei ollut ollenkaan tämännäköinen! En suinkaan poistunut kehä kolmosen ulkopuolelle, vaan ostin kuivaa kuohuviiniä ja Marlin sokeritonta glögiä ja lopputulos: Ihanan raikas mutta jouluinen herkullisen värinen kuplajuoma!

Sitä hörppiessäni aloitin päivälle kaavaillun jokavuotisen projektin: piparkakkutalon valmistamisen. Aloitin urakan suunnittelemalla ja leikkaamalla kaavat. Olin ostanut 2kg piparkakkutaikinaa, joten päätin tehdä vähän suuremman yksilön. Tosin söin piparitaikinasta varmaan puoli kiloa valmistusvaiheessa.. 


Aina sitä miettii kaavoja tehdessä, että miksi niitä ei ole säilytetty edellisvuodesta, mutta siinä vaiheessa, kun paperiset kaavat oli läntännyt taikinan päälle ja ne on yltäpäältä rasvassa, muistaa siihen syyn. Ja onhan se kiva tehdä joka vuosi vähän erimallinen talo!


Huomiona vain, että Myllyn Paras -piparkakkutaikina voittaa maussa Sunnuntain taikinan 6-0. Sen takia sitä tulikin ahdettua suuhun niin paljon..

  
Kuvassa uunista tulleet piparkakkutalon osat. Mikä siinä onkin, ettei niistä koskaan tule täysin suoria, vaikka ne leikkaa tarkasti mattoveitsellä suoraan pellille kaavaa apuna käyttäen? Ihan kelpo-osat kuitenkin tuli, vain kahden tarina päätyi surkeasti: yksi talon pääty paloi ja toinen katkesi, kun menin nostamaan lämpimänä. Mullahan oli vain yksi arkki leivinpaperia jäljellä, joten sitä piti kierrättää antaen ensin uunista tulleen osan jäähtyä, jotta sen pystyi nostamaan pois pelliltä ja sitten tehdä uuden ja näin ollen paistaa lähestulkoon kaikki osat erikseen. Mutta mullahan oli aikaa, heh.


Kun kaikki osat oli paistettu, alkoi paras vaihe: koristelu. Tein itse sokerikuorrutteen, josta tulikin ensiyrittämällä juuri sopivaa koostumukseltaan. Olin ostanut myös pussin karkkeja koristelua varten, mutta niitä ei tullutkaan hyödynnettyä kovinkaan paljoa. Sen sijaan ne jäi illaksi Linnan juhlien katselukavereiksi. 

Kookoomisvaiheessa totesin, että talolle oli hankittu liian pieni tontti! Pohjaksi kaavailtu paksumpi pipariosa ei siis riittänyt kokonsa vuoksi, eikä siinä vaiheessa ollut taikinaakaan enää jäljellä, millä korjata tilanne, mutta se ei onneksi haitannut, kun keksin asetella talon valkoisen tarjottimen päälle. Kokosin talon sulatetulla sokerilla ja se pysyikin hyvin kasassa pohjan puutteesta huolimatta. Talon kattoon tuli myös arkkitehdille virhe, sillä se on mielestäni suhteessa aivan liian pieni. Paljon näyttävämpi olisi ollut, jos se olisi ylettynyt kunnolla seinien päälle, mutta ei voi enää mitään.

Talon kulmiin tein Daimeista reunukset, jotta niistä tuli siistimmät. Jouduin tekemään uuden satsin sokerikuorrutetta talon katon koristeluun ja sillä kertaa siitä tuli hiukan liian vetistä, josta johtuen en saanut tehtyä edellisvuosien tapaan hienoja jääpuikkoja katosta roikkumaan. Nyt "lumi" ja "jääpuikot" lähinnä vyöryvät yksinä isoina möntteinä alas kattoa, mutta siinä vaiheessa ei enää kiinnostanut niin paljoa. Ja kaikenhan saa pelastettua tomusokerilla! Kyllä tämä yksilö kaikista virheistään huolimatta odottelee tammikuista tuhoamistaan ylpeästi paraatipaikalla keskellä keittiönpöytää!



4 kommenttia :

  1. Glögiskumppa oli ihan uus vinkki, heti alko janottaa. ;D Laitoitko muuten miten paljon glögiä vs. skumppaa? Ja piparkakkutalo erityisen söpö. Pitäs itekin aktivoitua leipomis- ja DIY-linjalla. Some day..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyl kokeilemisen arvonen! Ei tartte aina glögiä juoda vaan kuumana :) Kokeilin vähä eri suhteilla enkä nyt osaa arvioida edes miten oli paras :D suosittelen vaan testailemalla ettii sen itselle mieluisan. Joululomallahan on sit aikaa vähän vaikka leipoo ja askarrella ;D ps. Kiitos kehusta!

      Poista
  2. Eli vähän sama tyyli kuin boolin teossa! Oikein! ;) ja joo joululomalla sitten ja saa jakaa hyviä askartelu- ja leipomisvinkkejä. :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis ♥