Kevät on tulossa! Tiedän sen! Lauantaina aurinko paisteli niin kauniisti, että oli pakko mennä kuvaamaan ulos. Lopputuloksena auringon häikäisemiä viirusilmiä, mutta parempi sekin, kun ainainen harmaus. Arskat päähän ensi kerralla. Ja antakaa kuvaajalle armoa (ja mallille myös), oli kummankin eka kerta ;)
| Takki H&M | Housut New Yorker | Huivi H&M | Kengät Zalando | Laukku DKNY|
Tarttuipa lumi kivasti kenkiin.. Ja tarttui muuten muuallekin, sillä mukanamme juoksennellut Tilda oli kuvailusession päätteeksi yhtä lumipalloa. Kaikista karvoista roikkui lumipaakkuja, niin neiti piti viedä sisälle sulamaan. Muuten olisi ulkona viihtynyt pitempääkin!
Lauantai oli muutenkin oikein mukava päivä. Tehtiin J:n kanssa perinteinen lauantaipäivän visiitti Selloon, jossa tyhjennettiin viikon aikana kertynyttä asioinnin to do -listaa. Akuutein oli uuden laturin hankkiminen, kun viimeaikoina aikaisemmat ovat kaikki sanoneet tavalla tai toisella itsensä irti. Löysin samasta puljusta myös etsimäni valkoiset kuulokkeet. Näyttää päässä hyvältä, äänenlaatu on moitteeton ja hinta oli huokea. Jackpot! J osti ne mulle ystävänpäivälahjaksi pyynnöstä, juuri sellainen ällöromanttinen lahja kaikilla siirapeilla, kuten halusin, eikö ;D No joka tapauksessa olen tyytyväinen!
Hyödynsin myös ystävänpäiväviikon tarjouksia Sokos Emotionissa. Siellä oli tiettyjä tuotteita tarjoushinnoin ja lisäksi kaikista normaalihintaisista -20%, joten keskitin kaikki kosmetiikkaostokseni sinne. Samalla reissulla käytiin myös syömässä thaimaalaista meidän vakkaripaikassa Lime Leafissa. Tarkoitus oli vielä mennä treenaamaan, mutta kun J oli vähän flunssassa, päätin itsekin siirtää treenit sunnuntaille, joten tuli poikkeuksellisesti kaksi lepopäivää peräkkäin. Kotona keksityin sitten kehonhuoltoon, josta ajattelin kirjoittaa lähipäivinä lisää!
Tähän kuvaan on hyvä päättää höpöttely ja toivoa lisää tällaisia kirkkaita päiviä! Tervetulleita, eikö?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥