Heissan! Ei ole tullutkaan vähään aikaan päiviteltyä. Yksi hyvinkin oleellinen syy siihen on se, että onnistuin hävittämään kamerani akkulaturin noin kuukaudeksi. Etsin sitä joka paikasta ja vasta viime viikolla välähti, että mitäpä jos se on jäänyt kattohuoneistolle, jossa vietin uutta vuotta. Ja kappas, siellähän se oli majaillut. Nyt olen vihdoin saanut räpsittyä sitten kuviakin valmiiksi kirjoitettujen juttujen kavereiksi. En tosin niin paljoa, että nyt pystyisin postaamaan juttuja, joita olen työstänyt. Kerronpa kuitenkin, että tulossa on postauksia ainakin aamurutiineista, kodin muodonmuutoksesta ja vaatekaapin suosikeista.
Nyt sen sijaan ajattelin läpikäydä vähän viimeaikojen tapahtumia ja joitain ostoksia. Joulunvietostani kertoessa mainitsinkin, että multa katosi reissussa meikkipussi, joka on tietenkin aiheuttanut paljon ostotoimenpiteitä ja siten aikamoista rahanmenoa. Pakollisimmat meikit tuli tietenkin hankittua heti, mutta nyt olen pikkuhiljaa haalinut lisää haluamiani tuotteita.
Otin kokeiluun mm. kehutun Real Techniques -sarjan siveltimiä, ostin kerrankin tarpeeksi tilavan vaaleanbeigen nahkaisen meikkipussin ja panostin vähän huulipuniin. Toisin sanoen kokoelma kasvoi Macin ihanan runsaspigmenttisellä huulipunalla sävyssä Kinda Sexy ja Nyxin mattapintaisella yksilöllä sävyssä Daydream. Varsinkin jälkimmäinen on enemmän värinsä puolesta kesän juttuja, mutta Macin puna on päässyt jo käyttöön.
Lisäksi toivoin joululahjaksi Balmain x H&M -sarjan tuoksua ja sen sainkin, tosin vähän myöhässä. Se on jotenkin todella vangitsevan tuoksuinen. Ihan erilainen kuin kaikki muut omistamani tuoksut. Heti ensinuuhkaisusta tiesin, että se on pakko saada. Kikcsistä muita tuotteita ostaessa tarttui mukaan myös toinenkin tuoksu, Lanvinin Me, joka on supersöötissä putelissa. Sekin on oikein herkullisen tuoksuinen ollen kuitenkin vähän raikkaampi. Yleensä kun olen etsinyt jotain kivaa tuoksua, on kemppareissa saanut nuuhkia päänsä sekaisin, eikä siltikään ole löytynyt mitään sopivaa, mutta nyt sitten sattui löytymään kerralla parikin mieleisiä tuoksua. En valita.
Ostoksista puheen ollen kävin viime viikolla jo kertaalleen
Ikeassa ystäväni kanssa, jolloin sininen ostoskassi täyttyi hyvin maltillisesti
(kaikkihan tietää ettei sieltä voi vain tyhjin käsin kulkea ulos?), mutta
pitipä mennä poikaystävän kanssa vielä uudestaan viikonloppuna. Kyseessä on
muuten aika hyvä poikaystävä, täytyy kehua, ei yhtään kiukuttele Ikea-reissuista!
On ne lihapullat hyvä keksintö!
Tällä kertaa mukaan lähti vähän huonekasveja ja kukkia
kuolleiden tilalle. Nää on nyt sellaisia, että pitäis kestää hengissä +15
asteessakin, niin ehkä ne ei nyt palellu. Tosin sijoituspaikkana tuo ikkunan vieressä
ja patterin päällä ei ehkä ole se optimaalisin, mutta ainakin ne näyttävät
siinä kivoilta! Alempana vielä tulilatva, joita hankin olkkarin pöydille kaksin
kappalein. Lisäksi ostin kylppäriin vähän lisää säilytyslaatikoita ja
purnukoita sekä maton (tai itseasiassa 2 samanlaista), jotka olivatkin
alkuperäiset syyt koko reissulle.
Ikean visiitin lisäksi lauantaihin mahtui myös vierailu
ystäväni uudessa asunnossa Espoossa. Iltaa päätettiin viettää lähinnä ruoan
merkeissä. Meitä oli paikalla edustettuina koko perhe: minä, mies ja koira.
Tehtiin yhteistyöllä (koirasta ei ollut paljon apua) tortilloja nautatäytteellä
ja itsetehdyillä soosseilla sekä jälkkäriksi gluteenitonta mustikkapiirakkaa
vaniliajätskillä. Saattoi siinä illan mittaan mennä pari lasillista
kuohuvaakin. Ähky oli kotiin palatessa kova. Tosin se oli hyvänä vastapainona
viikon koville treeneille. Ei huonoa omatuntoa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥