torstai 29. syyskuuta 2016

Arvostelussa 3 ruokauutuutta!

Hei kaikille, täällä taas! En ole unohtanut blogini olemassaoloa, vaan tässä on ollut kaikennäköisiä projekteja käynnissä! Tekstiä on kyllä tuotettu joka päivä, mutta osa kuvista on jäänyt uupumaan, joten viikko tässä nyt pääsi vierähtämään. Nyt korjaan kuitenkin asian ja raportoin kolmesta testaamastani ajankohtaisesta ruokauutuudesta!
 
TÖTTERÖN AIKA JÄNNÄT JÄÄTELÖT

Erityisesti vadelma-chili-salmiakki, mustikka-kardemumma ja ennen kaikkea suolainen kinuski. NAM, NAM ja NAM. En suinkaan niitä kaikkia ostanut kotiin, vaan onnistuin osumaan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan: maistiaisille. Koostumukseltaan Tötterön jännät jäätelöt ovat ihanan kermaisia ja maultaan autenttisia ja voimakkaita. En oo vähään aikaan törmännyt vastaavaan herkullisuuteen jäätelörintamalla! Itseasiassa olinkin jo kyllästynyt aikaisempiin lempparijäätelöihini ja koska mitään superhimotusjäätelöitä ei paskastealtaissa ole ollut, ei sellaisiin ole tullut sorruttua. Nyt vaara on kyllä suuri. Ylitsäpääsemätön suorastaan. Niin kuin kuvista näkee, niin pönikkä suolaista kinuskia päätyikin jo pakastimeeni - tosin ei siellä kauaa säilynyt.
 


VALIO KERMAVANUKAS

Ainakin mangoversio. Ostin ihan hetken mielijohteesta kun kaupassa käydessäni teki mieli jotain pientä hyvää ja raikasta. Onneksi ostin, sillä tuotehan on ihan loistava! Oikeasti päihitti makeannälän pienestä koostaan ja suht alhaisista kaloreistaan huolimatta (180kcal). Tämä ei tosiaan ole mikää jugurtti, vaan pannacottaa muisuttava - mutta kermaisempi - herkku, joka kelpaa niin ulkonäkönsä kuin makunsa puolesta ihan vaikka illallispöytään.



MIFU RUOKARAE

Valkkasin kolmesta makuvaihtoehdosta välimeren tomaatin makuisen Mifun matkaani. Se pääsi kokeiluun oikeastaan vasta kun muut ruoat oli syöty jääkaapista, hehe. Kiireisenä iltana menin helpoimman kautta ja lisäsin Mifua paistamisen jälkeen keiton päälle! Tuote tosiaan muistuttaa hyvin paljon raejuustoa, on vähän kumimainen ja maistuu maitotuotteelta. Välimeren tomaatti Mifu oli kuitenkin oikein maukas ja mausteiltaan omaan suuhuni sopiva. Sehän sisältää tomaattia, paprikaa, sipulia, currya ja basilikaa. Paremmin ruokarae maistuisi kasvissosekeiton kaverina kuin pinaattikeitossa, jonka aion jatkossakin syödä kananmunalla! Pitää vielä testata miten Mifu toimii wokeissa tai laatikkoruoissa, mutta sen sanon, ettei se ainekaan lihaa pysty korvaamaan (omassa ruokavaliossani). Lisäksi se saa miinusta sisältämästään rypsiöljystä ja sokerista, vaikka niitä ei määrällisesti paljon olekaan (kumpaakin 3g/100g).




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis ♥