Nyt on sitten J:n kanssa käyty pyörimässä etelänaapurissa pari päivää. Oli aivan loistava reissu! Tavoite totaalirentoutuminen saavutettu. Reissu sisälsi shoppailua, ravintoloita, hotellihuoneessa skumpan siemailua, porealtaassa lillumista, vähän lisää shoppailua ja aivan liian paljon ruokaa. Nyt voisin vaikka vannoa, etten syö enää koskaan. Tosin tiedän, että kun maha vähän kurnahtaa olenkin aivan toista mieltä. Tosin näillä eväillä eläisi viikon. Tai olisi elänyt.
Reissu alkoi sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan, kun suuntasimme kohti Länsisatamaa ja Ms Finlandian aamupalabuffaa. Se on perushyvä ja oiva aloitus aamulle.
Aamupalabuffan jälkeen vuorossa olikin kasvomaalausta. Päätin maalauttaa koko naamani söpöksi tiikeriksi. No ei vaan J:lle iski tekemisenpuute minun päivittäessä blogia, joten sain todistaa naurunremakkaa, jonka syynä oli itsestäni otetut kuvat, joihin oli lisätty milloin mikäkin naama. Lopputulokset oli vielä pelottavan realistisia, kuten ylläolevasta kuvasta huomaa.
Heti laivan saavuttua Tallinnan satamaan tilasin meille uberin ja suunnattiin hotellille jättämään laukut. Kyseessä oli Tõnismäellä sijaitseva Kreutzwald spahotelli. Sieltä jatkoimme heti matkaamme Viron suurimpaan ostoskeskukseen Ülemiste Keskukseen, jossa kauppoja ja putiikkeja on 210 ja pelkästi kenkäkauppoja löytyy 23 kappaletta. Kuitenkaan kenkävalikoima ei tällä erää kasvanut. Hyvä niin, sillä en niitä edes etsinyt. Sen sijaan ostin muutaman paidan. Sovitin läpi myös monet boyfriend-farkut, joista olin haaveillut. Potenttiaalisia oli, mutta jäivät tällä kertaa vielä kaupan hyllylle. Muutenkin ostossaalis oli laihanlainen, mutta eipähän tullut hankittua mitään turhaa. Kiva oli silti kierrellä.
Shoppailun lomassa käytiin herkuttelemassa vohveleilla kahvilassa, josta leijaili niin maagisen hyvä tuoksu, ettei sitä voinut ohittaa. Annokseeni valitsin vaniljajäätelöä ja mansikoita kinuskikastikkeella. Ah nam! Ennen hotellille menoa käytiin vielä haukkaamassa Lidossa kanaa ja riisiä. Jos ette tiedä mikä Lido on, niin kyseessä on latvialainen ravintolaketju, jossa tarjotaan noutopisteillä kaikkea mahdollista alkupaloista jälkiruokiin historiallisen oloisessa miljöössä, jossa mm. henkilökunta on pukeutunut keskiaikaistyyppisiin vaatteisiin. Siellä tarjottimelle kerätään mitä ikinä halutaankaan syödä ja lopuksi etukäteen hinnoitellut ruokatuotteet maksetaan kassalle. Siis jokaiselle jotakin.
Kun oli aika palata hotellille kaivettiin taas Uber -sovellus esiin. Kruisailimme muutenkin uberilla pitemmät matkat ja sen käyttö oli todella huoletonta ja helppoa. Erityisen miellyttävä oli juuri tuo kyseinen matka, sillä eteemme porhalsi upouusi kiiltävän musta Tesla. Siinä oli hymy herkässä, kun kuski (joka btw näytti ihan the Rockilta) painoi pedaalin pohjaan niin, että vatsan pohjaa kipristeli. Matka maksoi muuten 4,07 euroa. Ei paha ;)
Hotelli oli muuten tosi kiva ja laadukas! Se oli historiallisessa jykevässä kivirakennuksessa ja huoneet olivat valoisia, mutta tummapiirteisiä ja ne oli sisustettu luonnonmateriaaleilla. Meille oli varattu Zen-huone, jonka luonnonkivisessä kylpyhuoneessa oli poreallas. Tervetuliaisena oli pullo punaviiniä, jonka vaihdatin paremmin makuuni sopivaan kuohuviiniin.
Tarkoitus oli mennä vielä hienosti illalliselle, mutta olimme aika poikki, joten päädyimme ottamaan kaiken irti hotellihuoneestamme päättäen viettää illan siellä. Marssittiin sitten läheiseen Kristiine Keskukseen hakemaan naposteltavaa huoneeseen. Meidän piti ostaa hedelmiä ja mansikoita, mutta jotenkin sitä tarttui mukaan myös älytön määrä suklaata ja kaikkia herkkuja.. Hotellilla sitten kilisteltiin ja pulahdettiin kylpyyn herkkutarjottimen kanssa.
Sattui muuten yksi aika outo juttu. Loppuillasta meinattiin katsoa vielä jakso jotain sarjaa ennen nukkumaanmenoa, mutta Ruutu+:sta ei pystynytkään ulkomailla katsomaan Mustia leskiä, mikä olisi ollut valintani. Päädyimme sitten (en todellakaan tajua miksi) vilkaisemaan Sami Hedbergin uutta Grillit Huurussa sarjaa. Emme katsoneet loppuun kun unimasa tuli jo kylään. Sitten yhtäkkiä keskellä yötä ilmoille kantautui aivan järkyttävä kälätys ja huuto ja molemmat säpsähdetään pystyyn. Hedbergihän se siellä veti showta volat täysillä. Läppärissä oli vielä läppä kiinni ja siihen asti se oli ollut ihan hiljaa. Tosi friikkiä! Kello oli 3:30, joten taisi olla Hedbergillä pilkun aikaan asiaa grillille. Kun tajuttiin mistä kyse, saatiin kyllä hyvät naurut!
Aamulla oltiin ylhäällä jo ihan hyvissä ajoin ja suunnattiin mahat kurnien aamupalalle. Rakastan hotelliaamiaisia! Ja tämä olikin yksi parhaista pitkään aikaan. Valikoiman laajuuden lisäksi hyvänä mittarina toimii munakas, nakit ja pekoni. Yleensä koskaan ne kaikki eivät ole hyviä ja monesti niistä mistään ei nauti. Tällä aamiaisella kaikki oli kuitenkin erinomaisia! Mitä valikoimaan tulee muuten, niin siihen lisäarvoa toi mm. graavilohi, lohilevite, smoothiet, paistetut äärimmäisen maukkaat herkkusienet ja laaja juomavalikoima. Kuvia ei tullut otettua muuten lämpimistä ruoista eikä leipäpisteeltä.
Päivän plääni oli kiertää Kristiine Keskus, jonka jälkeen suunnata keskustaan kaupoille ja lounaalle. Kristiine keskus ei ole kovinkaan suuri ostoskeskus, mutta sen läheisyydestä johtuen päätettiin poiketa. Ja sieltähän löytyikin boyfriend-farkut, joiden etsimistä uhkailin edellisessä postauksessa! Ovat muuten jalassa tälläkin hetkellä, supermukavat ja kivannäköiset! Löysin myös tummansinisen raidallisen trikoopaidan, jonka hankin mukavamman shoppailupaidan puutteessa.
Pakko muuten kehua, kun haukattiin välipalaksi Farmin Kohuke kohupiim-patukoita. Kohupiim on itselleni suht uusi tuttavuus ja se on siis maitotuotetta, joka muistuttaa maultaan vähän jotain rahkan ja tuorejuuston sekoitusta ja rakenteeltaan ricottajuustoa. Se on oiva makeissa jälkiruoissa, mutta olipa sitä myös Lidosta edellispäivänä ostamani kanafileenkin päällä. Kyseiset patukat on päällystetty suklaalla ja niitä oli saatavilla tosi paljon erimakuisia mansikasta rusinoihin ja kinuskiin. Valittiin testiin keksin sekä creme bruleen makuinen patukka ja oli kyllä hyviä!
Tallinnan keskustaan siirtyessä käytiin kahvilla Rottermannin korttelissa sijaitsevassa upeamiljöisessä pikkukahvilassa, josta kuva postauksen toisessa kuvassa, ja kierrettiin siinä lähistöllä muutamat kaupat ja lopuksi siirryttiin Viru Keskukseen. Sieltä löysin Zarasta kivat kirkkaanvaaleansiniset pillifarkut ja valkoisen topin, mutta muuta ei tullutkaan shoppailtua. Lounaalla käytiin Narva maanteellä sijaitsevassa ravintola Zebrassa, josta on muodostunut Tallinnanreissujen vakipaikkoja. Siellä söin kanasalaattia, jonka kylkeen oli pakko ottaa yksi lumirapu baked sushi, sillä ne ovat niin hyviä! Vuorossa oli vielä tuliaisten haku satamasta koiranhoitajalle ja laivan nokka otti suunnaksi Helsingin vähän ennen iltaseitsemää.
Kuten sanoin, oli kokonaisuudessaan ihana reissu! Toivottavasti jaksoit lukea, vaikka kerroinkin melkein jokaista suupalaa myöten kaiken x) Halusin vaan vinkata hyvistä kokemuksista tietyissä paikoissa muillekin!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
Kiitos kaunis ♥