keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Weekend

Taas yksi viikonloppu mennä hujahti (ja näköjään myös pari arkipäivää..) Mitään agendaa viikonvaihteelle ei varsinaisesti ollut. Aina sitä odottaa kuin kuuta nousevaa vaikkei edes tiedä mitä silloin tekee. Tai noh, perjantain plääni oli mennä elokuviin, sillä oltiin J:n kanssa epäonnistuttu suunnitelmissamme kahtena edellisenä viikonloppuna monestakin eri syystä. 

Käytiin sitten katsomassa loistavat arvostelut saanut antisankarileffa Deadpool. Vastasi kyllä odotuksia ollen hauska ja viihdyttävä sekä mikä parasta: erilainen. Siinä oli tosin verta, suolenpätkiä ja väkivaltaa vähän yli mun sietorajan, mutta siitä selvittii, kun parissa kohtaa katseli leffaa sormien raosta (sehän auttaa). Kuuluihan ne kuitenkin asiaan. Suosittelen kyllä kaikille! Ei mikään perus Hollywoodtoimintapläjäys vaan ironisen hauska Marvelin sarjakuviin pohjautuva kertomus, jonka pääosassa punaisissa trikoissa hyppii mustan huumorin siivittämä kostonhimoinen supervoimat saanut Ryan Reynolds.



Lauantai taas valkeni niin kirkkaana, ettei ollut muita sallittuja vaihtoehtoja, kuin lähteä ulos kävelylle. Napattiin kahvit mukaan ja suunnattiin läheiselle lammelle ihmettelemään valoilmiötä. Laitoin pitkästä aikaa mun paljon käyttämäni Niken Airmax Theat jalkaan ja nehän rupesi kapinoimaan niin, että mulla on nyt kummassakin kantapäässä järkyttävät rakkulat. Ei kiva. En antanu sen kuitenkaan hidastaa mua, vaan lähdin iltapäivällä Selloon asioille ja salille, samalla kun J lähti pakkaamaan tavaroitaan asunnolleen. Kyllä, J muutti virallisesti mun luo! Sitä juhlistettiin laittamalla illalla vähän parempaa ruokaa.




Koska terveellinen ruokavalio on vallannut myös viikonloput, oli menu sen mukainen. Päätin tehdä poikkeuksellisesti meille alkupalaa ja jälkiruokaa, joten pääruokaa ei tarvittu. Lautaselle pääsi yksi lempparialkupaloistani, eli katkarapuja ja avokadoa. Tällä kertaa katkikset oli valkosipuli-yrttimarinoituja, mistä johtuu niiden ehkä vähän niljakas ulkonäkö. Jälkkäriksi testasin uutta reseptiä kaverini suosituksesta: Mustikkapiirakkaa ilman pohjaa! Kyllä kuulit oikein. Siihen tulee vain mustikoita (itse käytin pensasmustikoita), rahkaa, kananmuna ja haluttua makeuttajaa (käytin erytritolia). Lopputuloksen tarjoilin soijavaahdon kanssa ja meni mun sokerihampaalle ihan täydestä! Tätä teen kyllä jatkossakin!
 





Sunnuntai oli sitten aikamoinen chillintai, sillä en muista tehneeni juurikaan mitään. Aamusta käytiin J:n kanssa kahvilla ja kaupassa ja illalla menin lempparitunnilleni cardio steppiin ja siinä olikin sen päivän kotoapoistumiset! Katottiin sarjoja ja oltiin vaan! Sen jälkeen maanantai olikin ihan tervetullut.

Sellainen oli se viikonloppu! Ensi viikonloppuna onkin tällä pariskunnalla suuntana Tallinna, missä viihdytään su-ma. En malttaisi odottaa :)

2 kommenttia :

  1. Kauniit annokset�� ja noi on just ihania katkiksia!vaaditaan lisää aurinkoisia kelejä!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! :) Katkikset on kyl herkkua! Harmillisen vähän tulee silti syötyä. Toivotaan, että säät suosii jatkossakin. Kyllä se kesä sieltä tulee! :)

    VastaaPoista

Kiitos kaunis ♥