Nyt kun isommat hankinnat asuntoon on tehty ja sen kokonaisilmettä saatu kohennettua huimasti on pikkunäperryksen aika! Haluan nyt vähän lisää skandinaavisia viboja ja industrial stailia! Jo vuoden päivät on metallikehikkoinen lampunvarjostin roikkunut eteisessä, mutta nyt se kaipasi lisävahvistusta.
Katselin tuossa olohuoneeni mustavalkoisia kukka-aiheisia taululuja ja päätin, että on niiden aika lähteä. Tilalle hankin printtitauluja mustilla kehyksillä. Siihen hommaan tarvittiin vain Word, tulostin ja Ikea. Edullista taidetta etten sanoisi! Mustien kehysten kaveriksi tuunasin mustat tuikkukupit antamalla vanhoille tuikkukupeille uuden pinnan spraymaalilla. Hyllykkö sai sisällökseen lisäksi metallisen korin, joka ei meinannut aluksi millään löytää paikkaansa asunnosta.
Kehyksiä tuli ostettua kerralla useampia, joten kehittelin niistä kollaasin sohvan takaiselle seinälle. Nyt mietinkin, että miksen ole aikaisemmin tajunnut ripustaa siihen kohdalle mitään? Täydentää nimittäin seinää mukavasti tasapainottaen koko sisustusta. Printtijulisteet ovat siitä superhyviä, että kehysten sisältöä voi helposti muutella mielensä mukaan.
Lisäksi olohuone sai ihan uuden tauluhyllyn, joka tuli työpöydän päälle samalla kun siinä ollut kello siirtyi toiselle seinälle. Tauluhyllyyn kokosin sommitelman, joka koostuu kromireunaisesta näyttävistä kehyksistä, ohkaisista marmorikuvioiduista kehyksistä sekä kromisista kynttilänjaloista. Pinemmät kehykset on Stockalta, ohkaiset kehykset päällystin marmorikuosisella Dc-Fixillä ja kynttilänjalat löytyivät Jyskistä. On kyllä mulle mieleinen kokonaisuus!
Ja lopuksi paras juttu! Mulla on ollut päähänpinttymä hankkia olohuoneen pöydäksi valkoinen Hay Tray -metallipöytä (tai oikeastaan 2 kpl..), mutta se on saanut odottaa, sillä vasta uudistin about puoli asuntoa. Mutta minäpä löysin täydellisen väliaikaisratkaisun, jonka tuunasin aika kivaksi! Runko on valkoiseksi maalattua metallia ja tasot kirkasta lasia. Kokonaisuus muodostuu kahdesta osasta, jotka voi asetella kuten tykkää ja muuttaa sen mukaan kuinka paljon tilaa tarvitsee. Alataso oli valkoista kalustelevyä, mutta nykyään sitä koristaa samainen marmorikuosi, kuin tauluhyllyn kehyksiäkin! Tosi näyttävä ja toimiva ratkaisu täytyy sanoa!
Sitten pitääkin kysyä vielä, että mitäs tykkäsitte? :)
Tietenkin S on Saran kirjain ❤ Hylly on kaunis kokonaisuus ja pöydästä tuli hieno! Varmasti tulee hyvä mieli kun saa edullisesti tyylikästä ja mieleistä!
VastaaPoistaTietenkin ;D Kiitos paljon, itsekin tykkään kyllä! Se on aina mukavaa kun onnistuu noissa tuunausprojekteissa :)
VastaaPoistaMoi, mikä sohva tämä on? ::
VastaaPoistaSe on Askon Stella sohva harmaalla Colorado -kankaalla :)
Poista