maanantai 16. toukokuuta 2016

Dietin lopputulos

Sokerihumalasta sokerikrapulaksi - ei alkanut kovinkaan energisen hohdokkaasti tämä maanantaiaamu. Silmäpussit osuu poskiin, kun hymyilee.. tai jos hymyilisi. Onneksi on kahvia. Sillä mennäänkin tämä aamu ja päivä, sillä ajattelin sallia itselleni ruokaa vasta iltapäivän puolella ja keskityn polttelemaan varastoituneita sokereita siihen asti. En ihmettelisi yhtään, jos alkaisin puskea hattaraa.

Eli siis toisin sanoen dietti on ohi! Lähti vähän lapasesta tuo syöminen eilen. Hallittu tankkauspäivä on termi, joka ehkä vähiten kuvasi mun toteutustapaa. Aamu alkoi vielä kiltisti rahkalla ja marjoilla, mutta sitten bodycombatin jälkeen menin kauan odottamalleni burgerille Kallion bistro Säveleen. Oli ehkä paras burgeri ikinä! Kaverin suosittelema vuohenjuustokiekko oli täydellinen lisä muutenkin maistuvaan hampurilaiseen. Sillä ähkyllä jaksoikin pitkään, mutta illalla tuli sitten treffattua ystävieni Benin ja Jerryn kanssa ja vedettyä lisäksi aimoannos keksejä.


Mitkä ne dietin tulokset sitten olivat? No aika laihat, ja sanon nyt valitettavasti sanan negatiivisessa merkityksessä. Kiloja tippui 2,2kg, mikä ei vastannut odotuksiani eikä täyttänyt tavoitteitani. Se on määrä, jonka verran monella paino heilahtelee päivittäin. Tosin todettakoon, että pudottamani kilot olivat rasvapainotteisia, sillä myöskin loppupunnituksessa kehossani oli nestettä. Ulkomuodossa pudotus näkyy hieman päällepäin. Alla vielä mittaustulokset:

Oikea käsi -1,5cm
Vasen käsi -1,5cm
Rinta -2,6cm
Vyötärö -4,1cm
Lantio -3,5cm
Peppu -2,8cm
Oikea reisi -2,5cm
Vasen reisi -3cm

Mikä sitten meni vikaan? En tarkalleen ottaen tiedä. En voi syyttää Fitfarmin superdiettiä siitä, ettei se toimi, sillä en sitä sellaisenaan noudattanut. Olen myös varma, että se toimii monella. Sen voin kuitenkin heti todeta, ettei superdietti todellakaan sovi kaikille painosta ja urheilutaustasta riippumatta, sillä diettaajan omaa lähtökuntoa ja ruokatottumuksia ei huomioida.

Sen sijaan siinä on omat ryhmänsä alle 10kg tiputtaville, 10-20kg tiputtaville ja sitten yli 20kg tiputtaville. Periaatteessa olisin kuulunut ryhmään, jonka tavoite on tiputtaa alle 10kg, mutta siinä ruokaa oli eniten (itseasiassa reilusti enemmän kuin kykenen kuluttamaan), joten todennäköisempää oli saada paino putoamaan noudattamalla vähäenergisintä ruokavaliota.

Miten sitten noudatin diettiä? Noudatin 3 ensimmäistä viikkoa tiukinta ruokaohjelmaa ja loput 3 viikkoa vedin vielä tiukemmin, tarkemmin ottaen vähemmillä rasvoilla. En myöskään tehnyt pelkästi superdietin omia salitreenejä, vaan kävin edelleen Elixian tunneilla, jotka ovat kestoltaan pidempiä ja kovasykkeisempiä kuin ohjelman treenit ja niiden lisäksi tein harjoituksia salilla. Polar Loopin sykkeeseen pohjautuvan kulutusmittauksen mukaan esimerkiksi Cardio step and strength -tunnin ja Fitfarmin salitreenin kuluttaman energian ero on noin 320 kaloria. Kummassakin tehdään muuten samoja liikkeitä käsipainoja hyödyntäen, että sikäli niitä voi verrata. Pelkillä salitreeneillä kulutukseni ei olisi noussut kovinkaan korkeaksi.

Tässä välissä voidaan ajatella, että olen: a) syönyt liian vähän b) saanut liian vähän kaloreita c) saanut liian vähän rasvaa d) ollut säästöliekillä. But that's not the case!

Dietissä ei ollut määritelty tarkkoja kaloreita, ainoastaan grammamäärät, mitä eri ruoka-aineita syödään. Ruoat sai itse räätälöidä pääpiirteittäin valitsemalla mistä proteiininsa koostaa, mitä kasviksia lautaselleen ottaa jne. Määrät sitten vähenivät viikko viikolta kohti loppua. Alkuun suhtauduin optimistisesti määriin enkä tarkastellut tarkemmin niiden energiasisältöä, sillä noudatinhan jo valmiiksi tiukinta ruokavaliota. Viikon 4 alkaessa havahduin sitten laskemaan, että kaloreita ohjelmassa on kutakuinkin sen verran kuin kulutan, kun vedän päivässä 30min aerobista ja tunnin kovasykkeisen treenin. Isompi ihminen olisi varmasti jäänyt miinukselle ruokavaliolla juuri sopivasti, mutta en minä.

Tarkastelin makroja ja rasvojen määrä syömällä ohjeiden mukaan oli noin 90g/päivä. Rasvoja tuleekin syödä, jotta varastorasvat lähtevät palamaan rasva-aineenvaihdunnan kautta, mutta jos päivässä kalorit eivät jää miinukselle, niin eihän sitä tietenkään laihdu! Hiilareissa ja proteineissa ei taas juurikaan ollut karsittavaa, jos jotain olisi halunnut syödäkin, niin vähensin rasvojen määrää niin, että kaloreita tuli syötyä noin 1500 päivässä eli noin 500kcal alle treenipäivän kulutuksen. Lepopäivänä tuo määrä riitti vain +-0 -tulokseen. Tarkennuksena vielä, että syömäni rasva oli hyvälaatuistaja, sitä tuli monista eri lähteistä ja se lisättiin ruokiin pääsääntöisesti kylmänä.

Oliko vähennys virhe? Saattoi olla. Ehkä olisi pitänyt vähentää kaikkia ruoka-aineita samassa suhteessa, kuin alkuperäisessäkin ruokavaliossa. Silloin ei tosin olisi jäänyt juuri mitään pureskeltavaa. Rasvaa jäi kuitenkin lautaselle vähennyksen jälkeenkin gramma/painokilo ja sen määrä oli lähes 35% kokonaisenergiasta, minkä pitäisi riittää rasva-aineenvaihdunnan ylläpitämiseen.

Ehkä sitten miinuksella ei vain menty tarpeeksi paljoa ja tarpeeksi pitkään? Tai kroppani jostain muusta syystä pitäytyi pitämään kiinni omistaan ja kieltäytyi luovuttamasta rasvavarantojaan? Vai olisiko ei ohjekirjan mukaan vedetty cheattipäivä riittänyt pilaamaan lopputuloksen? Epäilin jopa makeutusaineiden sekoittaneen aineenvaihdunnan (ei tosin pitäisi vaikuttaa kuin makeanhimon säilymiseen maun puolesta) tai maitotuotteiden sabotoineen yritystä. Voi kun sen näkisikin päältäpäin miten kroppa toimii ja suhtautuu eri ruokavaliokikkailuihin, niin tietäisi mitä tehdä!

Lopputuloksena siis dietti jatkukoon! Vähän eri metodeilla tällä kertaa. Uusi ruokavalio ei ole vielä ihan selvillä, joten ei siitä sen tarkemmin, mutta sen sanon, että sille on yksi kriteeri: Enää en halua olla kiukkunen 24/7!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis ♥