maanantai 3. lokakuuta 2016

Syyskuun suosikit

Ensimmäiseksi lupaan, etten mainitse Prahaa, vaikka se reissu syyskuussa olikin! Siitä löytyy ihan tarpeeksi lukemista mm. täältä, täältä, täältä ja täältä, heh! Muutakin mainittavaa syyskuuhun onneksi mahtui:

THE VOICE OF FINLAND KARSINNAT

Mä en sitten ole ollut laulamassa missään! Sen sijaan olin aina miettinyt, että olisi kiva päästä johonkin viihdeohjelmaan yleisöön ja kurkistaa kulisseihin. lmoittauduin sitten ystäväni kanssa mukaan, kun Voice of Finland haki yleisöä Helsingin karsintoihinsa kuntosalini kautta. Kuvauksissa hujahti perjantaipäivänä pitkä tovi. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka vastaavia ohjelmia tehdään. Olimme muuten mm. se yleisö, joka tulee olemaan VOF:n tv-mainoksissa. Itse kokelaita esiintyi session aikana 13 kappaletta ja yllätyin paljon kuinka moni pääsi jatkoon (ja oli siis aivan loistavia laulajia!). Vissiinkin vain kolmen kohdalla tuolit eivät kääntyneet. Hieno kokemus, vaikka vähempikin aika olisi riittänyt!


FRIENDS & BRGRS

Venähtäneiden VOF karsintojen jälkeen oli sitten aivan kiljuva nälkä, joten siinä kävi sitten niin, että päädyimme hamppareille. Perustelimme sen sillä, ettemme kumpikaan olleet käyneet testaamassa suosittua Friends & brgrs -hampurilaisravintolaa. Kokemus oli kokonaisuudessaan hyvä: Tilaussysteemi oli toimiva, hinnat eivät olleet liikaa yläkanttiin ja classic -hampurilainen vuohenjuustoviipaleella vei kielen mennessään (myös gluteenittomana!). Sen sijaan ranskikset oli mauttomia. Eli jos suuntaat tänne, niin pidättäydy pelkissä hampurilaisissa!




MIKKELIN VISIITTI

Syyskuuhun mahtui vielä pieni maisemanvaihdos, kun lähdettiin myöskin Mikkelistä kotoisin olevan ystäväni kanssa piipahtamaan kotikonnuilla. Visiitille oli pari syytä (perheen näkemisen lisäksi): Ensinnäkin Mikkelin Jukurit (!!) nousi tänä vuonna Liigaan, joten pakko oli yksi kotipeli päästä katsomaan! Mikkelin jäähallilla Jukurit kohtasi Ilveksen ja valitettavasti kokivat tiukan tappion, vaikka ovatkin muuten aloittaneet kauden todella vahvasti (ovat sarjataulukossa viidensinä ja kaikki edellä olevat ovat pelanneet yhden ottelun enemmän!). Lisäksi lauantai-iltana juhlittiin, sillä pari vanhaa lukiolaista järjesti lukion vuosikurssilaisille "ysiykkösten bileet". Ihan huikeen hyvä idea, joka johti erittäin hauskaan iltaan! En ollutkaan nähnyt ihan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ketään lukioaikaisia tyyppejä valmistumisen jälkeen (josta on yli 6 vuotta?!). Sunnuntaina oli sitten vielä aikaa ulkoilla kauniissa säässä, josta kuvia alla.


LEFFAELÄMYKSET

Kävin syyskuussa oikeastaan poikkeuksellisen paljon leffassa. Reilu pari viikkoa sitten ensi-iltaan tuli Bridget Jones' Baby, joka aikaisemmat osat nähneenä kuului must see -kategoriaan. Ystäväni pyytikin juuri sopivasti seurakseen ja samalla tuli tsekattua "maailmanluokan uutuus", Scape-premiumsali, joka on Suomen suurin elokuvasali ja kaiken edistyksellisen tekniikan lisäksi sieltä löytyy tilavat tekonahkapenkit! Kokemus oli muuten loistava, mutta penkit olivat omille kintuilleni liian korkealla, joten sain polveni kipeäksi, mutta jalkatilaa arvostavalle varmasti juuri bueno vaihtoehto. Itse leffa oli tosi viihdyttävä jopa tällaisen antivauvaihmisen mielestä. Se nauratti itseasiassa enemmän kuin edeltäjänsä!

Toinen leffakokemus tuli koettua heti seuraavana viikonloppuna, kun toinen ystäväni oli luvannut viedä mut osana synttärilahjaa leffaan. Päädyttiin katsastamaan pätkä nimeltä Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You) ja voi että.. Itkuvaroitus! Elokuva oli todella hyvä ja äärimmäisen koskettava. En ehkä suosittele menemään katsomaan teatteriin asti, sillä siellä vollottaminen ja meikit levinneenä paikalta poistuminen on estettävissä katsomalla elokuva kotona. Niin ihana ja samalla niin kamala!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis ♥